Info
Hei taas kaikki! Nyt on tullut uuden osan aika jälleen kerran. Kesti aika kauan tehdä tätä, sillä minulla on ollut kirjoitettavana myös toinenkin LC-blogi, LC Joutsenlampi. Toivottavasti ei haittaa. :D Muistatteko, mitä viime osassa tapahtui? Nyt ei kuitenkaan seikkailla yliopistolla, vaan kotiympäristössä. Monica ja Gunnar keskittyvät perhe-elämään ja toisiinsa toden teolla. Lukemalla kaikki kuitenkin selviää, joten mukavia lukuhetkiä teille lukijoille!
Mieheni Gunnar käveli kohti Alexanderin pilttuuta. Hän kävi tarkistamassa, että tämä voi hyvin.
Hän tuli luokseni, olin itsekin ulkona.
"Monica, voisitko sä kertoa jo, että millaista oli siellä yliopistossa?" Gunnar kysyi.
"No, siellä oli tosi mukavaa... huolimatta kahdesta henkilöstä. He kiusasivat minua sen takia, että olen italialainen. En ymmärrä, mitä ihmeellistä tai outoa siinä on. Mutta kuitenkin sain tilaisuuden kertoa kaikille, että kiusaaminen on väärin", minä selitin.
"Okei, tossa tuli aika paljon asiaa... mutta hyvä kun hoidit homman, rakas", Gunnar sanoi.
Katselimme toisiamme kuin vastarakastuneet. Olimme niin kiintyneitä toisiimme, enkä pystyisi edes kuvittelemaan, miten pärjäisin ilman Gunnaria.
"Onko nyt kivaa, kun meillä on kolme lasta?" Gunnar kysyi.
"No on tietysti", vastasin.
"Mutta haluaisin, että niitä olisi enemmän", Gunnar totesi.
"Niin minäkin", sanoin.
Suutelimme kuin ensimmäistä kertaa.
Se tuntui niin romanttiselta, ihanalta ja herkältä. En pysty edes sanoin kuvailemaan sitä. Tuskin moni muukaan.
Alexander söi tyytyväisenä tuoretta heinää, jota Gunnar oli hakenut pellolta. Monte Vistassa oli erittäin viljaisat maat ja pellot, joten etenkin maanviljelijöille tämä paikka oli kuin paratiisi. Tosin tiedän, että Riverviewissä sijaitsee Simlandian varsinainen maatalouden ydin.ä
Tuijotimme jälleen toisiamme, koska emme keksineet mitään sanottavaa. Mietin tosissani sitä, mitä Gunnar minulle sanoi äskettäin.
"Aiotko mennä yliopistolle vielä joskus uudestaan?" Gunnar kysyi, kun ei keksinyt muutakaan puheenaihetta.
"Ehkä joskus, vaikka ei minun juuri nyt tarvitse mennä sinne", vastasin poissaolevana. "Haluan keskittyä juuri nyt perhe-elämään... ja sinuun, Gunnar. Minun omaan mieheeni."
"Tiedän sen kulta", Gunnar sanoi. "Tiedän sen".
Olimme muuttaneet hieman talomme tapetteja tyylikkäämmäksi. Lisäksi ostimme lisää vauvan kehtoja uusia lapsia varten.
Tältä näyttää tämä puoli isosta huoneesta.
Olimme laajentaneet taloamme siten, että meillä oli Gunnarin kanssa ikoma makuuhuone.
Ja tältä näyttää koko talo ylhäältäpäin.
Syleilin Stefania, jonka otin kehdosta pois.
"Kuka on äidin pikku kulta? Stefani Risso tietenkin!" sanoin kimeällä, 'lässyttävällä' äänellä. Niinhän vauvoille puhutaankin...
Seuraavaksi otin Amelian syliini.
Ruokin häntä tuttipullolla. Ainakin nälkä lähtisi...
Ihastelin Amelian kauniita silmiä. Hänestä tulisi vielä kaunis tyttö!
Myös Gunnar auttoi lastenhoidossa. Niin isien pitäisikin auttaa!
Gunnar oli mennyt peilin eteen ja tehnyt itselleen uuden hiustyylin. Geelin avulla tietysti.
Satoi jälleen kerran kaatamalla. Mutta Alexander ei välittänyt, kumma kyllä. Se tykkäsi syödä märkää ruohoa.
Menin nukkumaan sänkyymme. Oli ollut pitkä perhepäivä, ja nyt kyllä uni maittaisi...
Koska en saanut aamuyöstä enää nukuttua, eikä Gunnar ollut nukkumassa, päätimme kello 5.35 rentoutua yhdessä. Sen jälkeen voisimme nukkua aamuun asti.
"Gunnar, olen miettinyt sitä mitä sanoit aiemmin", minä sanoin Gunnarille.
"Että haluaisit lisää lapsia", minä vastasin.
"Ai niin", Gunnar sanoi. "Sanoithan sinäkin niin".
Pitemmittä puheitta rupesimme syleilemään toisiamme. Rakastimme toisiamme todella paljon. Huolimatta siitä, ettei kumpikaan meistä nukkunut lähes ollenkaan, oli meillä siltikin hauskaa yhdessä.
Oli kulunut kolme päivää siitä yöstä, kun Gunnar ja minä pidimme hauskaa. Ja nyt oli ilo-uutisen aika: tulin raskaaksi! En ollut sentään hämmentynyt, koska olinhan saanut kolmoset aikaisemmin...
Mutta pitihän niitä aiemmin saatuja kolmosiakin hoitaa ja ruokkia! Tämäkin poika, nimeltään Augusto Risso, itki lujaa...
Amelia Risso on mielestäni italialaiselle tyttärelleni oikein kaunis nimi. Hän oli perinyt tummemman ihonvärinsä isältään, Gunnarilta.
"Oletpa sinä söpö vaavi!" lepertelin Amelialle.
Gunnarille tuli nälkä, kun oli niin paljon touhua ja tuhinaa, lasten kanssa hääräilyä. Tosin hän ei syönyt ruokapöydässä, vaan seisoi jääkaapin ovella ja otti lauantaimakkaraa suoraan rasiasta. Oikein miesten tapaista...
"Olet tosi rakas minulle, Monica", Gunnar sanoi minulle lempeästi.
"Ja niin sinä minulle", vastasin hänelle.
Sillä hetkellä ajattelimme vain toisiamme. Tosin vähän ajan päästä aloimme juttelemaan.
"Gunnar, tiedätkö kuinka tärkeää on se, että huolehdimme lapsistamme?" sanoin totisena mutta hellästi.
"Tiedän mä, kulta", Gunnar sanoi. "Tietysti."
"Sillä haluan, että lapsistamme tulee arvostettuja ja ystävällisiä kansalaisia", lisäsin.
Söin vähärasvaista jogurttia välipalaksi. Se oli oikein hyvää, ja siinä oli lisänä mustikoita, mansikoita ja muroja.
Tuijotin hamaan tulevaisuuteen. "Meidän pitäisi hankkia tänne oikein ikkunat", ajattelin.
Kävin rentouttavassa ja lämpimässä suihkussa. Nyt oli tuuria, sillä yleensä suihkumme oli hyvin kylmä ja huono. Se oli nimittäin halvin suihku, jonka kaupasta löysimme.
Lähdin ulos pienelle iltakävelylle, ottamaan raitista ilmaa. Ainakaan minusta ei tulisi mökkihöperöä...
Menin Alexander-hevosen luo. Se vaikutti hieman yksinäiseltä.
Harjasin harjalla hänen sileää, ohutta turkkiansa. Tarkistin vielä, ettei karvoissa ollut mitään kirppuja tai hilsettä. Ei siellä ollutkaan.
Silitin Alexanderin isoa päätä ja kehuin häntä.
"Sinä olet oikein uljas hevonen, komea poika olet!"
Puhdistin Alexanderin kaviot vielä, ennen kuin menisin takaisin sisälle.
Tulin sisälle virkistyneenä, mutta ei liian virkistyneenä! xD
Kuuntelin lastenlauluja ja tanssin niiden tahtiin Smustle-tanssia.
Gunnar laski Amelian maahan. Oli tullut iso merkkipaalu hänen lyhyessä elämässään...
Hän kasvoi nimittäin taaperoksi.
"Kyllä nuo lapset kasvavat nopeasti", minä sanoin Gunnarille.
"Niinpä", Gunnar sanoi.
Ja sitten oli Stefanin vuoro.
Hän kasvoi myös taaperoksi. Onnea, onnea!
Amelia meni peilin eteen. Arvatkaa miksi?
Tässä lähikuva Ameliasta ja minusta.
Keinutin häntä keinutuolissa. Se rentoutti mukavasti.
Viimeisenä oli Augusto-pojan vuoro, joka oli nuorempi kuin isosiskonsa. Hän ei ollut vielä edes taaperokaan.
Ruokin Stefania syöttötuolissa.
"Miltä ruoka maistuu?" kysyin häneltä.
"Hyvättä maittuu", Stefani yritti sanoa.
Minulle tuli pahat selkä- ja niskakivut, kun olin istunut keinutuolissa liian pitkään. Raskaana oleville naisille ei suositella liiallista ruumiillista rasitusta.
Stefani nukkui tyytyväisenä kehdossaan.
Gunnar ruokki minun puolestani Amelian.
Jälleen tuijotimme toisiamme pitkään.
Sitten yhtäkkiä meinasin horjahtaa.
"Onko kaikki hyvin, kulta?" Gunnar kysyi. "Meinasit kaatua. Hyvä ettet pyörtynyt".
"On, lapsi ehkä potkaisi vaan", sanoin huokaisten.
"Gunnar, oletko tyytyväinen elämäämme?" kysyin häneltä.
"Olen, miten niin?" Gunnar sanoi.
"Ei kun varmistin vain, että olet tyytyväinen vaikka meillä olisikin enemmän lapsia hoidettavana", totesin.
Suutelimme hiljaa mutta intohimoisesti.
Kunnes Amelia keskeytti meidän herkän hetken. Itkemällä. ;D
Hän kaipasi vain seuraa.
"No niin, kaikki on kunnossa, Amelia. Ei ole mitään hätää", lohdutin häntä.
Opetin häntä sen jälkeen puhumaan, kun hän rauhoittui.
"A-B-C, kissa kävelee, tikapuita pitkin taivaaseen", sanoin.
Yhtäkkiä vatsaani alkoi koskea. Vauva oli todellakin tulossa.
"Auts! Gunnar, mennään sairaalaan! Vauva syntyy pian!" huusin.
"Selvä on. Lähdetään nyt heti!" Gunnar vastasi huutooni.
Lähdimme pikaisesti taksilla kohti Monte Vistan sairaalaa. Tämä oli jo toinen kerta kun menin sinne.
*****
Parin tunnin synnytys oli viimein ohi, ja tulin ulos sairaalasta. Kolmoset syntyivät! Taas! Jo toista kertaa. Miten olin näin onnekas? Tai miten me olimme Gunnarin kanssa näin onnekkaita? No, ehkä luoja tietää.
"Stefani, teistä tulee taas isosiskoja", sanoin hänelle.
Stefani halusikin nähdä pikkusiskonsa läheltä.
Oli vielä pikaisen iltapalan aika. Nyt oli Rissojen talossa touhua ja tohinaa, kun lapsia pursuili melkein ikkunoista ja ovista. :D
Minä syleilin myös Ameliaa.
"Touhua ja tohinaa Rissojen tyyliin". xD
Gunnar opetti Stefua kävelemään.
Pidin Teresaa sylissäni. "Olet ihana", sanoin hänelle.
Gunnarille tuli yhtäkkiä jokin asia mieleen.
"Kuules Monica, Augusto-poikamme ei ole saanut vähään aikaan mitään huomiota."
"Niin, mutta hän ei itke lainkaan", vastasin. "Hoidin häntä niin hyvin, että hän nukkuu nyt tyytyväisenä vähän aikaan. Vai haluatko, että hän itkee koko ajan?"
"En tietenkään", Gunnar sanoi. "Ajattelin vain, että miten aiomme hoitaa kuutta lasta ilman minkäänlaista lisäapua?"
Tuijotimme toisiamme. Ajattelin samaa kuin hän. Mitä tästä mahtaa tulla? Tarvitsemmeko lapsenvahdin vai joudummeko tulemaan kaksin toimeen kuuden lapsen kanssa...
Kiitoksia lukemisesta! Seuraavassa osassa on jälleen perhe-elämää, Alexander-hevosen kanssa puuhailua ja muuta mukavaa. Mitenköhän Rissojen lastenhoito saadaan toimimaan kunnolla? Kaikki selviää seuraavassa osassa. ;D
