Terve taas! Tämä on jo toinen LC Risson osa. Toivottavasti te piditte ensimmäisestä osasta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että myös aiempi LC-blogini (LC Joutsenlampi) pysyy vielä toiminnassa, sillä sain pelastettua pelitallennuksen. Ja tässä vielä laiskoille (ei pahalla :D) linkki kyseiseen blogiin:
LC Joutsenlampi
Muuten, tässä blogissa ei ole paljoa kuvia, joissa olisi kuvakulmia (siis tarkoitan sillä sitä, että hahmojen kasvoja ei näy paljoa.) Tulevaisuudessa yritän ottaa sellaisia kuvia, ja lisäksi poistan plumbobin (timantin) jatkossa koodilla kuvia varten. :D
Mutta nyt on aika lukea tämä osa kuitenkin!
Nauttikaa siis! xD
Minut tuotiin iltapäivällä kyydillä takaisin kotiin.
Tulin autosta ulos. Auto, jolla minut tuotiin kotiin, oli aika vanha ja rämä.
Juoksin lyhyen matkan kotiini. Takanani oli lauma hevosia. Ne olivat varmaan villihevosia.
Kirjoitin rakkauskirjettä eräälle yliopiston maskotille. (näitte sen viime osassa!)
Rakkauskirjeeni taisi mennä perille, kun maskotti tuli kotipihalleni.
"Hei, viestini taisi tulla perille", minä sanoin.
"No niin taisikin", maskotti sanoi.
"Tosin, miten se oikein on mahdollista? Minähän kirjoitin kirjeeseen vain yliopiston maskotti", ihmettelin.
"Kyllä kaikki on Simlandiassa mahdollista", maskotti vastasi siihen.
"Muuten, mikä on nimesi?" maskotti kysyi minulta.
"Monica Risso", vastasin.
"Olen Gunnar", maskotti sanoi nimekseen.
"Entäs sukunimesi?" kysyin, mutta Gunnar ei sanonut mitään.
Hetken hiljaisuus...
"Tykkäätkö sinä lapsista?" kysyin.
"No, kyllähän ne ovat ihan kivoja. Hei, mitä oikein aiot? Perustaa minun kanssani perhettä, vai?" Gunnar alkoi ihmetellä.
"Ei, minä vain kysyin, että pidätkö lapsista", sanoin ja yritin nopeasti vaihtaa puheenaihetta.
"Gunnar muuten, oletko kiinnostunut urheilusta? Haluan urheilullisen miehen... tai siis ystävän", kysyin Gunnarilta ja punastuin hieman.
"Tykkään mä urheilusta", Gunnar sanoi. "Hei muuten, miten niin miehen?"
Tulin entistäkin punaisemmaksi, kun tuijotin suoraan Gunnarin silmiin.
"Gunnar, minä voin kertoa totuuden. Etsin itselleni luotettavaa miestä. Sinä vaikutat juuri sellaiselta. Voi kunpa sinä et torjuisi minua!"
"Kuule Monica", Gunnar sanoi, "en torju sinua. Mäkin etsin kunnollista naista itselleni. Sä olet juuri sellainen."
"Luojan kiitos, ettet torjunut minua!" huusin onnellisena.
"Älä huuda, Monica. Kuulen äänesi kyllä lähempääkin", Gunnar sanoi minulle naurahtaen.
Suhteemme tuntui silloin parantuneen entisestään.
Ojensin Gunnarille kukkakimpun.
"Onko nää mulle? Voi kiitos!" hän sanoi yllättyneenä.
Ja silloin se viimeinkin tapahtui. Meidän ensisuudelma. Miten romanttiselta se tuntuikaan! <3
Minua alkoi suudelman jälkeen väsyttämään jostain syystä. En kuitenkaan antanut sen häiritä yhdessäoloamme.
Kuiskasin Gunnarin korvaan jotain hiljaa.
"Mitä? Mitä sanoit? En kuullut", Gunnar sanoi.
"Aletaanko seurustelemaan?" minä kysyin kuuluvammin.
"Voi, sepä olisi hauskaa", Gunnar totesi.
Halasimme toisiamme sen jälkeen pitkään ja intohimoisesti.
Kaivoin taskustani pienen, mustan lippaan.
Lippaasta paljastui vihkisormus. "Tuletko sinä Gunnar, minun puolisokseni?", minä kysyin ylpeänä.
"Tietysti tulen!" Gunnar ilahtui.
Gunnar ihaili hienoa vihkisormustaan. "Se on ihana!" hän huudahti.
Tuijotimme sen jälkeen toisiamme silmiin jonkin aikaa.
Sitten, vietimme pikahäät saman tien. Vaihdoimme toistemme sormuksia.
"Minusta nämä pikahäät olivatkin mukava ratkaisu", Gunnar totesi.
"Olen täysin samaa mieltä", minä sanoin ja hymyilin.
Suutelimme toisiamme intohimoisesti ja tunnustelevasti.
Menimme samana iltana sänkyyn rentoutumaan.
Päätimme pitää hauskaa... aikuisten tapaan. :D
Sydämet vain lensivät ympäriinsä osoittaen rakkautemme suuruutta.
Lopulta nukahdimme toistemme viereen.
Nukuin todella hyvin sinä yönä. Uskon, että Gunnar nukkui myös yhtä sikeästi.
Gunnar oli tyytyväisenä seuraavana aamuna, housut vain päällään.
Hän tanssi iloisena musiikin tahtiin.
Minulle tuli myöhemmin iltapäivällä paha olo. Mistäköhän se johtui?
MELKEIN 9 KUUKAUTTA MYÖHEMMIN:
Nyt olen ollut jo raskaana melkein yhdeksän kuukautta. Raskauteni näkyy aivan selvästi päällepäin.
Eräänä päivänä Gunnar päätti pelästyttää minut.
"PÖÖ!" Gunnar huusi takanani.
"Hui! Miksi sinä noin teit?" minä hermostuin.
"Anteeksi Monica, että tein noin. Halusin vain hieman pelleillä", Gunnar sanoi minulle.
"Saat anteeksi, mutta ei tuo ole silti hyvä tapa laskea leikkiä", minä sanoin.
Seisoimme hetken hiljaa. Vasta nyt tajusin, että luonto oli edelleen melko vehreä, vaikka olikin joulukuu. Vuodenajat olivat ehkä menneet sekaisin, tai sitten oli ilmastonmuutos asialla...
Suutelimme toisiamme äkillisesti, mutta se tuntui silti hyvältä.
"Kuuluuko mitään, tuleva tyttö tai poikani",Gunnar sanoi vatsalleni.
"Mistä sitä tietää, kumpi se on vai tuleeko molemmat", minä sanoin.
Gunnar jumppasi hikisenä. Hän oli todella urheilullinen, ja minä kyllä tiesin sen jo aikaisemmin kun me tavattiin ensi kerran.
Keinuin keinutuolissa. Uskon, että tuleva lapseni tykkäisi siitä. (Huomatkaa takanani oleva uusi kehto)
Ja sitten tuli sen aika, nimittäin synnytyksen. Tulin Monte Vistan sairaalasta kolmen lapsen kanssa. Lasten nimet olivat Stefani (tyttö), Amelia (tyttö) ja Augusto (poika) Risso.
Lastemme isä Gunnar oli todella ylpeä itsestään. Onhan kolmosten saaminen aikamoinen saavutus!
Monte Vistan kadut olivat rauhallisen näköiset sinä yönä.
Laskimme Stefanin kehtoon. Gunnar taputti innoissaan.
"Kiitos Jumalalle tästä suuresta elämän lahjasta", minä ajattelin mielessäni.
Seuraavana aamuna menin kahvilaan. Kahvilaa koristivat komeat puut (en muista nimeä, oliko sypressi vai kataja :D).
Otin kupin kuumaa kahvia kahviautomaatista.
Istahdin tuoliin. Olin nukkunut huonosti viime yönä.
Hörppäsin kahvia, mutta huomasin heti, että se oli todella kuumaa. Niinpä poltin kieleni.
"Auts! Mutta kyllä tämä kieli tästä paranee", minä ajattelin.
Harjasin likaista hevostani, Alexanderia.
Annoin Alexanderin nuuhkaista kättäni.
Katselin hevosta hetken. Ajattelin, että miten lapset kasvaessaan suhtautuisivat tähän lemmikkiin - jos Alexander edes elää vielä silloin...
Ruokin Ameliaa tuttipullolla. Sitten ajattelin mennä sänkyyn päiväunille.
Kun menin nukkumaan hetkeksi, ajattelin että vihdoin saisin olla rauhassa. Mutta milloin joutuisin jälleen heräämään vauvoja hoitamaan?
Kiitoksia tämän osan lukemisesta! Seuraavassa osassa kerrotaan lisää perhe-elämästä ja muustakin. Laittakaa kommenttia, kommentit ovat aina tervetulleita. :D
