LC Risso

LC Risso
Rissot ovat täällä taas!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Osa 10: Ilon ja toivon pilkahdus


Hei taas kaikki! Rissot ovat jo hieman pidemmällä tarinassaan - onhan tämä jo kymmenes osa, JEE! :D
Tämä osa on muuten jo nimestäkin päätellen iloisempi osa, paljon iloisempi kuin kaksi edellistä osaa ainakin!
Lukuiloa kaikille, toivottaa Sims3Pelaaja! :)

Rissojen pahin suruaalto on ohi, ja nyt on aika ottaa hieman kevyemmin. Miten Monica aikoo lievittää perheen harmaata ilmapiiriä? Se selviää tässä osassa...




Amelialla ja Stefanilla synkkasi jälleen kerran oikein hyvin. He tekivät yhdessä monia eri asioita, esimerkiksi keinuivat, leikkivät hippaa ja tekivät läksyt yhdessä. Teimme surutyötä varmaan yli kuukauden, mutta nyt suru alkoi jo hieman helpottaa. En tietenkään tarkoita sitä sillä, että unohtaisimme Gunnarin, vaan sillä, että meitä ei enää itkettänyt niin paljon kuin ennen.



Vaikka meillä oli uusi WC-pönttö, se vuosi vettä siitä huolimatta. Minua otti päähän. Nykyajan tavarat tuntuvat hajoavan käsiin jo silloin, kun ne vasta otetaan käyttöön.



Alex ja Ludwig olivat onnellisia yhdessä. He olivat kuin heppaveljekset - ja niin hyvin tulivat vielä toimeen. Minäkin olin onnellinen Alexin puolesta, koska hän oli pitkään kaivannut seuraa, eikä mitä tahansa seuraa, vaan saman lajin yksilöä.


Aloitin laittamaan perheelleni sapuskaa. Ruokana olisi tänään letut. En ollutkaan tehnyt lettuja pitkään aikaan, viimeksi silloin kun Gunnar oli vielä meillä.


Maria leikki ihanalla nukellaan. Minun mielestäni oli hyvä, ettei lapsemme aikuistuneet liian nopeasti, vaan jatkoivat leikkimistä niin pitkälle kunnes ei enää jakseta. Toisin sanoen teini-ikään asti. Amelia ja Stefani kasvavat pian teini-ikäisiksi, ja pian sen jälkeen myös Augusto. Saapi nähdä, mitä siitä seuraa, vai seuraako mitään...


Tämä oli lettujen kohtalo. Ne paistuivat ainakin rapeiksi, mutta liiankin rapeiksi. Jos söisit noita, ne olisivat varmaan tuhkan ja savun makuisia. Mutta minä en ainakaan söisi tuota roskaa.


Heitin palaneet letut roskiin ja laitoin lautasen astianpesukoneeseen. Kyllä se siellä puhtaaksi tulee, mutta toivotaan ettei pesukone jumahda kesken kaiken. Tai hajoa. Tai räjähdä. Olenpas minä hauska nainen, Monica Gunnar. Sori lukijat, puhelen tässä itsekseni!



Stefani oli aamu-uninen tyttö, ja hän jaksoi nukkua vaikka maailman tappiin asti. Tosin kyllä hän varmaan heräisi juuri ennen sitä. xD!


"Luuleeko toikin olevansa joku Prinsessa Ruusunen?", Teresa ajatteli tuijottaessaan nukkuvaa siskoaan.


Teresa tykkäsi leikkiä villin lännen leikkejä keinuhevosella. Se oli yksi hänen mielileikeistään.
"Otetaan kiinni toi rikollinen, Napakymppi!" Teresa huusi leikissään.


Valitettavasti myös Amelia oli aamu-uninen, ja hänkin jaksoi nukkua vaikka kuinka pitkään.


Peruin aiemman päätökseni tehdä lettuja, ja tällä kertaa tein vohveleita. Nyt toivotaan, että nämä onnistuisivat.


Ja niin ne onnistuivatkin; vohvelit olivat oikein paistettu, rapeita pinnalta ja tuoksuivat hyviltä. Olin helpottunut, ettei minun tarvinnut kolmatta kertaa aloittaa uudestaan.



Neljä lasta söivät kanssani: Teresa, Elena, Augusto ja Maria. Kaksi muuta eivät tulleet paikalle, vaikka huusin yläkertaan että "syömään!"
"Älä mussuta vaan pistä suu kiinni kun syöt ruokaa. Ei tässä pöydässä syödä kuin porsaat, Augusto!" sanoin pojalle.
"Okei", Augusto sanoi suu täynnä ruokaa ja sulki sen käskystä.



Elena sai syötyä ensimmäisenä. Me muut nautimme vohveleistamme hitaasti ja nautinnollisesti.


Nämä kaksi unikekoa eivät sitten heränneet millään. Ajattelin, että nyt minun on aika herättää heidät.


Mutta hetken päästä, juuri kun ajattelin tyttöjen herättämistä, toinen tytöistä tuli itse alas! Ainakin automaattisuus on tuttu käsite perheessämme.


Se tyttö oli Stefani. Hän tuli melko myöhässä alakertaan, mutta olin minä säästänyt tytöille vielä pari vohvelia.



Kohta myös toinen tyttö, Amelia, heräsi, mutta hän ei tullut suoraan alakertaan, vaan jäi leikkimään pehmolelullaan sängyn viereen.


Tulin tyttöjen huoneeseen ja näin hellyttävän näyn. Aloin heti hymyilemään, vaikkakin ironisesta syystä. Tyttö ei syönyt kanssamme, mikä oli hämmentävää, mutta ei sentään maailmanloppu.


"Kuules neiti Risso, sinun pitäisi laittaa herätyskello soimaan jotta ehdit syömään lounaan kanssamme. En tietenkään kiellä myöhään nukkumista viikonloppuisin, mutta se oli sinun oma päätöksesi. Mutta tällä kertaa annan sinulle anteeksi. Jääkaapissa on vohveli sinulle, voit lämmittää tai syödä sen kylmänä", saarnasin Amelialle.


"Hyvä on äiti, mä yritän jatkossa nousta ajoissa ja tulla syömään silloin kun pitääkin", Amelia myönsi nolostuneena.
"Hienoa! Nyt petaat tämän huoneen pedit korvaukseksi myöhään menevästä ruokailuajastasi", yllätin Amelian.
"Mitä!?" Amelia hämmentyi.
"Kuulit kyllä", sanoin määrätietoisesti.


"Pyh, aina pitää tehdä jotain vaikka sovitetaan teot. Eikä toi ollut mikään paha teko", Amelia mutisi pedatessaan tyttöjen huoneen sänkyjä.



Tyttö hoiti mutinoista huolimatta työnsä hienosti, ja päästin hänet syömään alakertaan vohvelia. Muut olivat jo syöneet, ja leikkivät lattialla.


Ilta saapui Monte Vistaan, ja ulkona hämärtyi. Kenelläkään ei ollut katkeria tunteita, tai pahaa mieltä jostakin asiasta. Vaikka eihän Gunnarin kuolemaa kukaan perheessämme koskaan unohdakaan.


Illalla vietettiin Amelian ja Stefanin syntymäpäiviä. Ensin oli vuorossa Amelian, joka kasvoi kauniiksi teinitytöksi.


Hänellä oli ihanan pitkä tukka ja sievemmät, luonnollisemmat kasvot kuin nuorempana. Hän oli harvinaisen kaunis tuon ikäiseksi. En tosin kiellä sitä, etteikö muut nuoret tytöt voisi näyttää yhtä kauniilta.



Sitten oli vuorossa Stefanin kasvuhetki. Hän kasvoi kauniiksi teinitytöksi, samoin kuin Amelia, vaikka he molemmat näyttivät erilaisilta. Kauneus on myös kirjavaa, eli vaihtelevaa.



Samana iltana Stefani päätti myös muuttaa hiustyyliään itselleen sopivammaksi. Siitä tuli tällainen upea boheemi kampaus.


Nyt oli remontoitu yläkertaa siten, että Amelialla ja Stefanilla oli yhteinen teinityttöjen huone.


Viereen oli tehty oma huone myös Augustolle. Hänkin kasvaisi pian teinipojaksi, eikä kannata jättää poikaa tyttöjen kanssa samaan huoneeseen, eihän? Vaikka ne olisivatkin hänen siskojaan...


Tässä on vielä ilmakuva huoneista. Ihan mukavasti remontti onnistui.



Gunnarin työpajasta oli viety lehmäkasvi pois hiljattain, sillä se osoittautui liian vaaralliseksi perheelleni. Tutkimuskeskuksesta tultiin hakemaan lehmäkasvi takaisin sinne, minne se kuuluikin. Eli tutkimuskeskukseen.


Seuraavana aamuna lähdin töihin iloisin mielin. Minulla oli suunnitelmia tälle päivälle.


Iltapäivällä alkoi valitettavasti satamaan vettä, vaikka ei se maata kaadakaan. Hevoset olivat silti tyytyväisiä, mutta olin tosissani alkanut miettimään mahdollista tallia niille tai jopa muuttoa uuteen kotiin. Mutta se muutto ei voisi tapahtua vielä vähään aikaan, koska olin tällä hetkellä lähes varaton. Ehkä vuoden päästä tai hieman aiemmin...


Kello 16:00 tulin töistä kotiin. Onneksi minulla oli sateenvarjo mukanani, olin nimittäin katsonut säätiedotuksen televisiosta.


Kun avasin vaatekaapin laatikon, kaaduin lattialle. Onneksi ei sattunut pahemmin, esimerkiksi jos jalka olisi murtunut.


"Aih, minun selkäni. Ei onneksi käynyt pahasti", sanoin vaihtaessani vaatteet kotivaatteisiin.


Sitten toteutin suunnitelmaani. Perheellämme oli ollut rankkaa jo aika pitkään, ja taisin keksiä keinon millä Rissot piristyisivät. Tosin en ollut aivan varma, oliko se hyvä keino, mutta katsotaan mitä tästä seuraa.


Amelia jutteli netissä kaveriensa kanssa. Todennäköisesti Simbookissa. En ymmärrä, mikä siinä sosiaalisessa palvelussa niin hienoa on...


Huusin Stefanin sisään, koska hän oli ollut ulkona huolehtimassa hevosesta vaikka satoikin.



Tyttöparka joutui tekemään läksynsä litimärkänä. No, omapahan oli vikansa, tosin hän oli kiltti kun piti Alexanderille seuraa.


Hetken kuluttua se yllätys tapahtui: lemmikkikeskuksen sosiaalivirkailija toi suloisen koiranpennun.



"Minulla on teille iso yllätys!" sanoin katsoessani salavihkaa ikkunaan. Huomasin, että koiranpentu oli tuotu jo.


"Mikä se mahtaa olla?" Augusto ajatteli innoissaan.



"KOIRANPENTU! JEE! KIITTI ÄITI!" Augusto huusi innoissaan.
"Perheellämme on ollut rankkaa, joten päätin hieman helpottaa tuskaamme", selitin lapsillemme.
"Mikä sen nimeksi tulee?" Amelia kysyi.
"Vaikka... Benjamin!" keksin heti.
Ja niin Benjaminista tuli uusi Rissojen perheenjäsen.



Pian myös Augusto kasvoi teini-ikäiseksi pojaksi.
"Onneksi olkoon, Augusto!" sanoimme iloisina. Etenkin minä, joka hurrasin hänen edessään.



"Kiitos äiti! Ja ihanaa kun ilahdutit meitä noin, Benjamin oli ihana synttärilahja...tai muuten vaan - lahja!" Augusto sanoi halatessamme toisiamme.


Augusto päätti muuttaa hiustyyliään punk-tyyliseksi. Hän raidoitti hiuksensa sinisellä värillä.


Lisäksi hän muutti vaatetustaan teinipojalle sopivammaksi. Eli rokkariksi!
Poseplayer-mainostusta, sori! :D



Sen jälkeen Augusto meni nukkumaan ikiomaan sänkyynsä. Hän sai hyvin nukuttua sinä yönä, luultavasti euforisesta flow-tilastaan johtuen.


Aamulla Stefani heräsi pirteänä uuteen päivään. Hän oli vihdoinkin herännyt ajoissa, kuten myös Ameliakin.



Maria antoi Benjaminille herkkupalan. Koiranpentu innostui selvästi nähdessään namin yläpuolellaan.



Olin hankkinut koiralle kaupasta hieman tarvikkeita, kuten ruokaa, herkkuja ja tämän purulelun. Beni sai myös oman petinsä.



Pomputin ulkona potkupalloa. Se oli mielestäni hauskaa, vaikka en minä mikään nuori enää olekaan.


Alex ja Ludwig hämmästelivät uutta kaveriaan, joka oli varsin pieni sellainen. Jos se ei ole hevonen, mikä se voisi olla?




Illalla oli minun vuoroni vanheta. Minusta tuli viimeinkin aikuinen. Ette kai te vain luulleet, että minusta tulisi jo vanhus?



"Tahdon vain sanoa sinulle, paljon onnea! Ja kiitos kaikesta, olet maailman paras äiti!" Stefani sanoi.
"Tuon otin suurena kohteliaisuutena, vaikka en olekaan", sanoin naurahtaen.



Halasimme toisiamme niin läheisesti kuin äiti ja tytär vain voivat.



Seuraava aamu, lapsilla koulua tiedossa. No, arkemme jatkuu ihan hyvin, varsinkin nyt kun ei ole mitään ikävää tiedossa.



Toivotaan ainakin niin...

EXTRAKUVAT:





Oppa Simnam style! :D Nämä kuvat olivat liian rändomeita, eli eivät sopineet osaan! Ne olisivat pilanneet osan tunnelman. :)



Ja tästä ei tarvitse varmaan edes puhuakaan. Kuva selittää koko tilanteen. Olen joutunut käyttämään lukuisia kertoja resetSim-koodia noihin hevosiin, kun ne tuppaavat silloin tällöin tulemaan taloon sisään. :D

Kiitos teille, jotka olette lukeneet tämän osan! Seuraava osa on jaettu kahteen puolikkaaseen, ensimmäinen tulee helmikuussa! Kommentit ovat tervetulleita :D