Osa 11: Syysjuhlat

Terveisiä taas Rissoilta!

Tämän osan tekemisessä kesti todella pitkään, koska minulla ei ollut aikaa paljoa kirjoitella näitä blogeja. Toivon, että se ei haittaa teitä. Rissot jatkuvat kyllä varmasti, älkää huoliko siitä.

Mutta Rissot kiittävät lukemisesta, lukuiloa kaikille!

Muutin hiustyyliäni jälleen kerran. Nyt minulla on tällainen lyhyehkö, boheemi tukka.

Kirjoittelin uutta romaania, joka kertoo Elina-nimisestä naisesta, jonka vanhemmat on murhattu. Elina on kirjan päähenkilö ja hänellä on koira nimeltä Jakke. Elina ei muista mitään menneisyydestään, mutta tarinan edetessä hänelle alkaa selviämään, kuka hän todella on.

Amelia laittautui oikein nätiksi peilin edessä; hän lisäsi minun hänelle lahjaksi antaman hiuspannan pitkien hiuksiensa yläpuolelle. Minusta hän oli varsin kaunis tyttö, vaikka hän hieman laittoi meikkiä kasvoillensa. Mutta ei se mielestäni ole paha juttu, eri asia se olisi jos pikkutyttö meikkaisi runsaasti.

Tällainen mekko Amelialla nykyään on. Se on ihanan sievä, eikä mikään liian lyhyt tai vihjaileva.
(Anteeksi tuo Pose Player, unohdin piilottaa sen kuvasta :D)

Koska Amelia oli taiteellinen, hän tykkäsi maalaamisesta ja piirtämisestä. Tällä kertaa hän maalasi jotain vihreän väristä tyhjälle, kovalle kankaalle.

Augusto osoittautui varsinaiseksi unikeoksi varhaisina teinivuosinaan. En tajunnut, mikä sai pojan nukkumaan päivät pitkät saati sitä, miten hänet saisi hereille. Onneksi hän kuitenkin heräsi suhteellisen nopeasti.

Koska oli upea syksy, päätin järjestää naamiaisjuhlat. Kutsuin useita ystäviäni tai lasteni kavereita mukaan juhlimaan.

Pukeuduin tällaiseksi show-naiseksi. Itse asiassa näytin enemmän taikurilta. No, olkoon. Päätelkää itse, kummalta enemmän näytän.

Stefani ja Augusto olivat pukeutuneet hassuihin naamiaisasuihin- ja maskeihin.

Pian vieraita alkoi tulla tupsahtaa. Kaikki vieraamme olivat tietysti montevistalaisia.

Minä aloin laittaa vieraille hieman sapuskaa. Toivoin, että näistä bileistä tulisi mahtavat.

Kaikilla oli vähintään jonkin verran hullunkurisia asuja yllään, eikä tämä nainen ollut mikään poikkeus.

Amelia maskeerasi itsensä kissaeläimen näköiseksi. Hän oli myös avulias tyttö, koska hän laittoi noutopöydän kuntoon.

Sain valmiiksi herkullisen juustopadan, mutta olihan meillä muitakin ruokavaihtoehtoja, nimittäin noutopöydässä! No, kai sitä juustopataa voi sitten juhlien jälkeenkin vielä syödä...

Juhliimme tuli pääkallonaamioon maskeerattu poika, joka oli varsin kiinnostunut Stefanista.

Levi Costa oli se poika, johon Stefani oli ihastunut koulun tanssiaisissa. He olivat todella kiinnostuneita toisistaan.
"Taas tavataan", Stefani sanoi pojalle.
"Niinpä! Mitä sulle kuuluu?" Levi kysyi.
"Hyvää kuuluu, muuten tosi hyvä kasvomaalaus sulla!" Stefani sanoi.
"Kiitos! Ja niin muuten sullakin toi sukelluspuku! Mä tein tämän kasvomaalauksen ihan itse!" Levi sanoi.

Illan tullen kaikki vieraat olivat lähteneet, mutta me menimme ulos. Siellä oli melko viileää.

Tunnistatteko tämän pikku murtovarkaan? Aivan, se on Teresa. Hän valitsi itse tämän puvun, kun kävimme eräässä vaatekaupassa (siellä myytiin myös hassutteluasuja).


Stefani kertoo:

Odotettuani jonkin aikaa, Levi Costa tuli uudelleen käymään meillä. Kutsuin hänet ihan tarkoituksella, sillä tahdoin tutustua häneen vähän tarkemmin.

Olimme tähtien loisteessa ulkona; olimme sopineet, että nämä olisivat meidän ensitreffit. Oi että, kun minua jännitti, sillä olihan se ensimmäinen kerta!

"Mistä sä oot oikein kiinnostunut? Mä olen kiinnostunut taiteesta ja musiikista", tiedustelin treffikumppaniltani.

"Ai mä vai? Ei tule nyt oikein heti mieleen, mutta ehkä jostain sci-fi-kirjallisuudesta ja goottilaisesta tyylisuunnasta", Levi kertoi nauraen kiusaantuneena.
"Mikä niissä niin noloa on? Sinullahan on mielenkiintoiset harrastukset", sanoin piristääkseni Leviä.
"Ai onko? Kiitos! Nyt on ainakin yksi kiva tyyppi mun elämässä", Levi piristyi.
"Miten niin vain yksi?" kysyin häneltä.
"No kun, mä olen ollut koulukiusattu poika, ehkä mun hiljaisen luonteeni takia, ja senkin takia, että olen aika outo. Mä en koskaan ole pitänyt isoista joukoista, varsinkaan sellaisista jätkien porukoista. Ne ei vaan ole mun juttuni", Levi kertoi.
Sillä hetkellä tunsin, että hän on todellakin täydellinen poikaystävä minulle.

Seuraavana päivänä ajattelin Leviä lähes koko ajan. Olin varmasti rakastunut häneen. Toivoin, että hän osoittaisi vielä minulle vastarakkautta. No, eipä takerruta romanssin taikavoimiin...

Kun äiti avasi tietokoneen, koneen näytölle ilmestyi isojalan naama. Äiti tietysti säikähti hirveästi.
"TERESA! MARIA! ELENA! AUGUSTO! KUKA TEISTÄ ON TEHNYT TÄMÄN?" äiti sanoi ja lausui pari kirosanaa, joita LC Risson kirjoittaja ei halua mainita.

Amelia oli jälleen uuden maalauksen kimpussa. Hänestä saattaa tulla aikuisena itsenäinen taiteilija, mutta eihän sitä tarvitse vielä tietää.

Taas kului toinen päivä. Aamulla äiti lähti töihin ja lapset kouluun. Kyllä nyt jotain muutakin kuin pelkkää vapaa-aikaa pitäisi ihmisellä olla, ainakin aikuiset ajattelevat niin.

Aamu valkeni Monte Vistassa. Talomme näyttää tältä ylhäältä päin.

Tässä on muutama kuva hevosestamme, Ludwigista. Ludwig on Alexanderin tavoin hyvin leikkisä, villi ja vapaa luonteeltaan.

Äidin työpäivä päättyi paremmin kuin hyvin: hän sai ylennyksen journalismin työuralla! Äiti oli varmaan todella ylpeä itsestään, kuten mekin hänestä. Myös isäkin, Gunnar, olisi ollut varmasti hyvin ylpeä hänestä.

Äiti tuli hymyillen kotiin. Mikä tässä päivässä voisi mennä enää pieleen?

No, kaatosade. Se taisi nyt pilata kaikkien päivän, vai pilasiko?

Juoksin koulusta kotiin.
"Äiti! Sain kympin äidinkielen kokeesta!" hehkutin innoissani.
"Oi kun hyvä numero! Mitä haluat palkinnoksi?" äiti kehui ja kysyi.

"Tietokoneaikaa".