Osa 8: Epäonnistuneen tiedemiehen kohtalo

Alkulitania/Info
Hei taas kaikille!
Tämä on vasta Rissojen kahdeksas osa, mutta todella paljon on silti ehtinyt tapahtua. Monica Risso meni Gunnarin (sukunimi ei tule mieleen) kanssa naimisiin ja sai peräti kuusi lasta hänen kanssaan. Osassa 1 Monica tutustui Monte Vistaan, osassa 2 Monica tapasi Gunnarin varsinaisesti ja meni tämän kanssa naimisiin ja ensimmäiset lapset syntyivät, osassa 3 hän meni yliopistoon, osassa 4 Rissot saivat lisää lapsia, osassa 5 Monica ja Gunnar palkkasivat kamalan "80-luvun muijan" eli lapsenvahdin, osassa 6 Rissojen lapset kasvoivat ja pientä perhedraamaa oli, ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, osassa 7 Monica opetti Amelialle, mitä on sisäinen kauneus.
Olen saanut valmisteltua seuraavan osan kokonaan, ja myös osaa 10 on jo osittain kuvattu. Rissojen elämä ei ole mallillaan enää ensi osassa, ja teille selviää pian, miksi näin on.
Mutta no niin, nyt päästän teidät lukemaan tätä osaa! Lukuiloa kaikille!
P.S. aloitan Pose Playerin käytön tässä LC:ssä pian. Sekä kameramodin myös! Tai ainakin kameramodin!  :D
-Sims3Pelaaja


Monica kertoo:

Maria muutti hiustyyliään yhtenä aamuna. Hän letitti itse hiuksensa.

"Mun mielestä tää tukka on täydellinen!" hän hehkutti tyytyväisenä.

Sisarukset Augusto ja Amelia keinuivat innoissaan keinussa ees taas. He tulivat hyvin toimeen, huolimatta aiemmasta riidastaan*.

*: Katso Osa 7: Sisäinen kauneus.

Maria jutteli isänsä kanssa meidän huvimajassamme.

"Näyttääkö mun hiukset hienoilta?" hän kysyi.

"Ne näyttävät upeilta!" Gunnar sanoi.

"Kiitos", Maria vastasi.

"Milloin äitisi kampasi hiuksesi noin kauniille leteille? Vai teitkö kampauksesi itse?" Gunnar kysyi.

"Mä tein sen ihan itse", Maria vastasi. 

Stefani leikki suloisella pikku nukellaan. Se ei ollut ehkä aidoin mahdollinen nukke, mutta kyllä sen kanssa oli hauska leikkiä. Ei kaiken tarvitse olla aina millin tarkkaa.

Gunnar meni Teresan kanssa siihen Monte Vistan rakennukseen, jossa oli sairaala ja tutkimuskeskus samassa. Hän meni työhaastatteluun, jotta pääsisi tiedeuralle. 

Sillä välin, kun Gunnar meni työhaastatteluun, meni Teresa lastenhuoneeseen. Teresa meni tutkimaan lasten nurkkaa, jossa oli hauskoja leluja, muttei kuitenkaan vaarallisia lapsille. Esimerkiksi siellä oli kaikenlaisia stressileluja, lastenlauluja soittava radio ja Lego-palikoita.

Työhaastattelu onnistui, ja Gunnar sai töitä! Sen kunniaksi rakensimme työpajan, jossa oli Gunnarin saamia SimCityn Tiedeyhteisön tervetuliaislahjoja. 

Tältä se työpaja näytti ulkoapäin. Joku voisi luulla, että siinä olisi meidän ulkosauna, mutta se joku olisi silloin väärässä! Hahaa... 

Gunnar kokeili heti upouutta SimCityn tiedeyhteisön antamaa lahjaa, joka oli bottien rakennusasema. Keksintö oli todella futuristinen ja innovatiivinen. 

Lisäksi oli toinen tavara, jonka Gunnar oli saanut lahjaksi - tosin ei tiedekokeiluihin - lelunrakennuslaite, jolla pystyi rakentamaan leluja.     

Gunnar rakensi masiinalla upean lasten rummun. Rumpu olisi kiva lahja jollekin lapsistamme.

Amelialle lahja ei kuulemma kelvannut, eikä Stefanillekaan.
"Höh, no mikä nyt kun ei kenellekään kelpaa. Etkä sinä edes tiedä, mitä sen sisällä on!" Gunnar sanoi harmitellen.

Teresasta kasvoi suloinen tyttölapsi - ei sillä, että hän ei ollut tyttö tai lapsi jo syntyessään - vaan sillä, että hänestä kasvoi suloinen tyttölapsi.

Lisää kasvua tapahtui pian sen jälkeen, kun Teresasta kasvoi lapsi: Elena kasvoi myös tytöntylleröksi. Hänestä tuli todella kaunis nuori neiti, paremmin sanottuna suloinen tyttö. Oli miten oli...

Mitä ihmettä Augusto, poikamme, oikein tekee? Heiluttaa hyvää tyynyliinaa niin että höyhenet lentää!?

Ai jaa, hänellä on näköjään mielikuvitusystävä seuranaan. Lapsilla sitä on mielikuvituksellisia leikkejä...

Marialle lahja sen sijaan kelpasi. Hän ihastui punavihreään rumpuun. (Oletteko muuten ikinä kuulleet punavihersokeudesta?)

Maria meni heti alakertaan kokeilemaan saamaansa rumpua. Kuka tietää, ehkä tyttö innostuu soittamisesta myöhemmälläkin iällä!

Tämä oli varsinainen lahja, jonka Gunnar sai tutkimuskeskuksesta: Laganaphyllis simnovorii, lehmäkasvi! Se on erittäin vaarallinen lihansyöjäkasvi, jossa on eläimen eli lehmän piirteitä. SimCityn yliopisto hyväksyi Monte Vistan ehdotuksen lahjoittaa kasvinsyöjä Gunnarille, mikä oli suuri kunnia hänelle sekä perheelleni.

Gunnar juoksi kaatosateessa kaupungille katsomaan ihmisiä. Onneksi hänellä oli kuitenkin sateenvarjo mukanaan, muuten olisi mies kastunut...

Tässä kuvassa näette meidän upean tonttimme. Se sijaitsee lähellä merta, tosin ei ihan sen rantaviivalla.

Gunnar tapasi kaupungissa tämän karvaisen naisen. Hän ei oikein pitänyt naisen olemuksesta, niin karmaiseva se oli.

Ihmissusi koki transformaation eli muodonmuutoksen: hän palasi takaisin ihmisen muotoon.

"Mi-mitä minulle oikein tapahtui äsken?" nainen kummasteli ihmeissään.

"Et halua tietää", Gunnar vastasi.

"Kuka olet? Mene pois, naisten ahdistelija!" nainen sanoi Gunnarille ja juoksi pois.

"Naisten ahdistelija... jo oli ihmissudella puheet! Itsekin varmaan ahdistelee miehiä jossain pensaikon takana aina täydenkuun aikaan", Gunnar mutisi.

Olin aina tiennyt, miten hurjapää Gunnar oli. Tosin ei tämä kaatosateessa uiminen vielä niin paha juttu ollut, koska ei ukkostanut.

Tämä on kyllä jo aika uhkarohkeata - snorklata pimeässä vedessä. Itse en olisi ikinä uskaltanut tehdä tuollaista, taidan olla aika raukkis, heh...

Gunnar päätti tehdä jotain muuta, ja meni ostamaan kaupasta arvaatteko minkä? No, lainelaudan!

TÄMÄ se vasta on hurjapäiden hommia! Lainelautailla pimeässä kaatosateessa. Jestas, mitä miesten juttuja... 

Jonkin ajan päästä Gunnar päätti lopettaa hulluttelut ja tuli pois jo viileän tuntuisesta vedestä. Hän lähti muihin maisemiin.

Gunnar kertoo:

Jee, vihdoinkin on minun vuoroni kertoa elämästäni Monte Vistassa! No niin, nyt se alkaa. Menin uimis- ja surffailukeikkani jälkeen karaokebaariin viettämään hetken laatuaikaa yksin. Miltei ikäloppu mies tarvitsi hieman omaa aikaa kaikelta perhe-elämältä ja vaimon vinkumiselta. Okei, tuo oli hieman huono sanavalinta, ehkä paremmin sanottuna vaimon...köh...valittamiselta.

En ollut laulanut karaokea varmaan kymmeneen vuoteen, ja vihdoinkin tein sen uudestaan. Oli hauskaa laulaa monia ikivihreitä, esimerkiksi Boo Nitz, ja Oogi Oogi Ooh. Ne olivat oikeita klassikoita mielestäni!

 En juonut mitään ollessani karaokebaarissa, sillä en ollut muutenkaan alkoholin ystävä. Minua inhottaa kun ikäiseni miehet ratkeavat aina ryyppäämään, varsinkin Bridgeportissa se on iso ongelma...

Seuraavana aamuna söin aamupalaa Elenan kanssa. Monica oli lähdössä töihin, ja oli lauantai. Minä jäisin kotiin lasten kanssa, sillä minulla ei ollut vielä varsinaisia töitä.

"Voi Elena, älä mässytä sitä ruokaa kuin possu! Pidä suu kiinni, kun syöt", sanoin tytölle.

"Anteeksi isä", Elena sanoi ja siitä lähtien hän teki käskyni mukaisesti.

Monica lähti töihin, jälleen oranssilla farmariautolla. Oli kyllä hieno automalli tuo, eikä mikään halpa edes. Farmada Simola, vuosimallia -98, maksaisi varmaan 60 000 simoleonia jos sen löytäisi autokaupasta.

Maria teki kotitehtäviä, koska olin käskenyt. Kohta alkoivat läksyjä tekemään myös Stefani, Amelia, Augusto ja Elena. Myös Teresa teki, tosin hieman myöhemmin. Kello kymmeneltä illalla...

Kuten vaimonikin sitä on teille tarinamme lukijoille toitottanut monta kertaa, minut tunnetaan hurjapäisyydestäni. Sen vuoksi päätin ostaa eksoottisia tavaroita myyvästä kaupasta tulikävelykuopan. Halusin ruveta tekemään oikein uhkarohkeita juttuja, olinhan lähellä keski-iän kriisiä. Tosin olin vielä vasta 43, melko vanha pappa kuitenkin! 

"Gunnar, olet sinä niin hauska aviomies! Älä vain sano, että ostit tuon tulisen jutun tosissasi! No ei se haittaa, minäkin voin kokeilla sitä huvikseni!" Monica sanoi minulle nauraen illalla, kun hän oli tullut töistä kotiin. Tiesin silti sisimmässäni, että hän ei ollut oikeasti kovin iloinen ostoksestani.

"Voi kyllä mä Monica tiedän, että sä et tarkoita mitä sä sanot! Mä olen uhkarohkea mies, ja sä tiedät sen ihan hyvin!" sanoin vaimolleni naurahtaen.

Kokeilin kävellä tulisilla hiilillä heti. Onnistuin helposti, vaikka ne olivatkin tulikuumia kiviä - olinhan sentään hurjapää!

Tässä on upea auringonlasku talomme yllä. Eikö olekin vaikuttava näky?
(Anteeksi kauheasti, unohdin laittaa koko talon näkyviin xD)

"Olet paras nainen, jonka tiedän!" sanoin Monicalle eräänä päivänä.

"Ja sinä olet paras mies, jonka minä tiedän!" Monica vastasi kehuihini.

Meidän ilomme meni hetken päästä ohi. Tällainen kamala vessanäky, kuka korjaa? 

Kotipihallemme ilmestyi tällainen kultainen tonttupatsas. Lieneekö tonttu kuollut vanhuuteen? Upea patsas joka tapauksessa, se oli ainakin arvokas - myimme sen 1000 simoleonilla lähimpään Monte Vistan kultaliikkeeseen.

Toinen ihana juttu: televisio pimahti. Meni rikki. Kaputt, sanoi saksalainen mies kun löi päänsä paperiseinään!

Tämä erikoinen kasvi on hedelmäraepensas, jonka sain myöskin työpaikaltani. Sillä sanottiin olevan useita erikoisia ominaisuuksia, mutta yksi tunnetuimmista oli se, että joskus kun söi rakeen niin iho muutti väriä! Uskomatonta, mutta totta! 

Päätin maistaa yhtä hedelmäraetta aikani kuluksi. Rae oli sininen, ja se maistui aluksi mustikkaiselta.

Pian minulle tuli kuvottava olo. Mitä oikein tapahtuisi?

Tämä tapahtui. Uudelleenvärjätyn ihoni yllä oli jonkinlainen aura, hehkuva ja kirkas sädekehä.

Näytin varmaan ihan lampun hengeltä, nehän ovat sinisiä. Muistatteko Aladdinin sadun, jossa on se lampun henki? Onneksi minusta ei kuitenkaan tulisi pysyvästi sinistä miestä, tämä vaikutus oli kuulemma vain pari tuntia kestävä. Luin siitä pensaan mukana tulleessa ohjekirjassa.

Kun otin toisen rakeen, mieleeni tuli sekunnin murto-osaksi tärkeä huomautus, mikä ohjekirjassa luki:
ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ SYÖ TOISTA HEDELMÄRAETTA SILLOIN, KUN OLET OTTANUT JO YHDEN RAKEEN! VARSINKIN, JOS IHOSI ON MUUTTANUT VÄRIÄ JA RAKEEN SYÖMISESTÄ ON VASTA 1-3 MINUUTTIA AIKAA. TÄMÄ SAATTAA AIHEUTTAA NOPEASTI TAPAHTUVAN TULEN SYTTYMISEN, JA SITÄ TULTA EI PYSTY SAMMUTTAMAAN EDES RUNSAALLA VEDELLÄ.

Ja ei kulunut aikaakaan, kun aloin jo liekehtimään. Minulla ei ollut enää mitään toivoa selviytymisestä.

Juoksin tietysti kuolemanpelkoisena ja paniikissa pois työpajastani. Tämä taisi olla epäonnistuneen tiedemiehen kohtalo...

"MONICA! MINÄ RAKASTAN TEITÄ KAIKKIA! ISÄ EI SELVIÄ ENÄÄ TÄSTÄ TULESTA! AARGH!" huusin täydessä ahdingossa. 

Ja näin minun tarinani on ohi. Nyt leskeksi jäänyt aviovaimoni kertoo tätä seuraavista tapahtumista.

Monica kertoo:

Olin täysin järkyttynyt ja shokissa. Ensimmäinen reaktioni oli tietysti hysteerinen itku. 

"Gunnar! EI! ET SAA JÄTTÄÄ MEITÄ VIELÄ! Hyvä Jumala..."

Myös lapsemme olivat shokissa ja itkivät yhtä hysteerisesti kuin minä. Ehkä jopa vielä hysteerisemmin. 

Viikatemies tuli taloomme. Hän oli todellakin maailmanlopun olento; kuolleiden noutaja.

Stefani tuli alakertaan nopeasti katsomaan, mistä tässä kaikessa kaaoksessa on kyse. Hän ensin tuijotti kuoleman näkyä, ennen kuin vasta tajusi, mitä oli tapahtunut.

Lopulta hän tajusi, että se oli meidän oma isämme, joka oli poissa pelistä.

"ISÄ! Ei -..." Stefani huusi ja alkoi itkeä hysteerisesti.

Kaikki itkimme sillä hetkellä. Tämä oli todella kova paikka minulle, ja etenkin lapsille, jotka eivät ehtineet olla kovinkaan kauaa isänsä kanssa.

Gunnarin haamu heijastui lattialle, ja se oli oranssin värinen. Viikatemies tuli noutamaan vasta kuolleen Rissojen kantaisän. 

Näin komealta Gunnarin haamu näytti. Miten traagista tämä oli meille... niin odottamatonta ja julmaa. Gunnar oli täyttänyt vasta kaksi kuukautta sitten 43, ja hän oli silti niin nuorekas ja komea.

"Oi Viikatemies, anna minulle vielä mahdollisuus! Ole niin kiltti, olen liian nuori kuolemaan!" Gunnarin haamu aneli Viikatemieheltä.

"Valitettavasti se ei onnistu, mikä on kyllä sääli. Tänään minulle tiedottivat kuoleman kellot, että Rissojen taloudesta lähtee pois yksi perheenjäsen", Viikatemies sanoi kylmästi. "Olen pahoillani".

Viikatemiehen lähdettyä jäimme tuijottamaan masentuneina ja romahtaneina ikävää näkyä. Siinä oli kaikki, mitä Gunnarista oli meille jätetty. Tuossa kamalassa tuhkakupissa.

Rissojen talo vaikutti rauhalliselta ulkoapäin, mutta se ei todellakaan ollut sitä sisältä. Kaikki talossa läsnä olevat tekivät jotain näistä asioista: käveli edestakaisin levottomana, itki huoneen nurkassa tai sängyssä, tuijotti tyhjyyteen ikkunasta tai muuten vain, tai istui mitään sanomatta. Eli aika yksinkertaista oli talossamme sillä hetkellä.

Minä olin se henkilö, joka itki huoneen nurkassa. Itkin vasta tapahtunutta kriisitilannetta, itkin menetystä. Itkin kaikkia niitä ihania muistoja, joita minulla oli miehestäni.

"Miten selviämme tästä ilman sinua, Gunnar? Tämä ei voi jäädä tähän! Miten lapset selviävät minun kanssani täällä?  Voi, kunpa tulisit takaisin kotiimme, Gunnar! Apua..." itkin täysillä.

Seuraavana päivänä olimme laittaneet kauniin hautakiven sen kuopan päälle, jossa olivat Gunnarin jäänteet. Lisäksi siinä oli monia kauniita ja erilaisia kukkia.

Vaikka aamu sarasti kauniina talomme yläpuolella, ei kukaan tuntunut nauttivan raikkaasta ulkoilmasta. Nauttisikohan seuraavanakaan päivänä, tai sitä seuraavana...

TRIVIAA:

- Osassa mainittiin, että Gunnar oli hurjapää luonteeltaan. Itse asiassa en tiedä/muista, oliko hän oikeasti sellainen. Mutta toivottavasti se ei teitä haittaa, voisin tarkistaa asian pian onko se näin.

- Seuraava osa ilmestyy ehkä vielä tämän kuun puolella, todennäköisesti loppupuolella.

Kiitoksia lukemisesta! Kommentteja kehiin, kiitos! Tiedän, että osa oli todella surullinen ja järkyttävä, mutta toivottavasti kukaan ei ahdistunut asiasta. Tein tämän juonenkäänteen tarkoituksella, sillä tulisitte näkemään, miten se vaikuttaa Rissojen tulevaisuuteen. 

-Sims3Pelaaja