Osa 7: Sisäinen kauneus

Hei taas kaikille! :D
Jälleen on uusi osa LC Rissossa ilmestynyt, ja seuraavaan osaan on kuvattu jo kaikki kuvat valmiiksi. Seuraavassa osassa tapahtuu muuten jotain todella odottamatonta, ja sen nimikin kertoo jo aika paljon siitä! ;)Mutta eipä muita ilmoituksia, lukuiloa kaikille vain! :D

Halutessanne voitte valita näistä lukumusiikkia (mutta etenkin tuo ensimmäinen sopii osan teemaan hyvin):

1. Christina Aguilera: Beautiful
2. The Sims Music - 15 Minute Nostalgia
3. Klassista Mozart-musiikkia (rentouttavaa! :D)
4. Joulumusiikkia (rentouttavaa :D)

Oli talvinen ilta, ja mieheni otti jääkaapista iltapalaa itselleen. Hän oli kova mies urheilemaan, kuten hänen kropastaan saattoi huomata.

Perheemme oli yhteisvoimin (taaperoita lukuunottamatta) rakennuttanut upean iglun pihallemme. Olen kuullut jostain, ja tiedän itsekin sen faktan, että iglussa on yleensä lämpimämpää kuin ulkona, koska se eristää lämpöä sopivasti. Talvemme oli muutenkin venynyt niin pitkäksi, että sillä hetkellä oli maaliskuu lopuillaan ja kalenteria pitäisi kääntää. Kevät ei ollut vielä saapunut Monte Vistaan.

"Mitäs sinä teet tähän aikaan vielä? Eikö pikku herra Augusto olisi kiltti poika ja menisi pesemään hampaat ja pukemaan yövaatteet ylleen?" toruin Augustoa. Hän oli valvonut taas liian myöhään.

"Höh, mä halusin vaan pitää hieman hauskaa", Augusto sanoi pettyneenä."Tiedän, että pojat kaipaavat hurjia seikkailuja, mutta usko pois, kun painat pääsi tyynyyn niin silloin ne vasta alkavatkin", yritin lohduttaa poikaa."Mitä sä muka tiedät poikien unelmista?" Augusto sanoi hölmistyneenä.
Ihmettelin poikani kommenttia. Eikö hän muistanut, kuka oli hänen isänsä? Gunnar Risso. Häneltä olin monesti kuullut tarinoita tämän lapsuudesta, ja kuinka hän meni yliopiston maskotiksi nuorena aikuisena. Ei hänellä kyllä mitään mahtipontisia unelmia ole koskaan ollut, mutta kyllä hänen persoonansa on kasvanut iän karttuessa. Ehkä samoin käy myös Augustolle.

Vaikka olikin yö ja pakkasta, halusin silti mennä ratsastamaan hetkeksi hevosella. Olen aika kummallinen nainen, hassua kuinka Gunnar silti suostui aviomiehekseni. Kun nousin Ludwigin selkään, tein vahingossa kömmähdyksen: istuin väärinpäin satulalle. Vahinkoja sattuu...

Kas noin, nyt saatoin ratsastaa edes jonkin matkaa eteenpäin, sillä näin mitä tulisi vastaan! En ainakaan tunne ketään ihmistä, joka osaisi ratsastaa hevosella väärinpäin.

Gunnar oli jälleen tehnyt hikijumpan, ja hänelle tuli kuuma. "Onkohan se heppahullu lyyti mennyt taas toteuttamaan unelmiaan huolimatta kymmenen asteen pakkasesta?" hän totesi vitsikkäästi.

Gunnar antoi Elenan ja Teresan leikkiä vielä vähän aikaa nukeilla, sillä he eivät saaneet unta ja nukkejen avulla heille ilmestyisi paremmin unihiekkaa. Se oli eräässä SimCityn yliopiston tutkimuksessa todistettu. Tutkimus osoitti, että kevyt leikkiminen illalla saattaa vaikuttaa aivoihin merkittävästi, jolloin erittyy unihormonia eli melatoniinia.

Elenaakin alkoi väsyttää viiden minuutin leikkihetken jälkeen. Gunnar nosti hänet ja Teresan omiin kehtoihinsa. Maria ei paljoa tarvinnut nukkea unen saamiseen, hän nukahti aina lähes heti kun alkoi olla myöhä.

Seuraavana iltapäivänä tein kunnon ratsastuslenkin Ludwigin kanssa. Nautin siitä todella paljon. Ludwig piti siitä varmasti myös. Taidan olla melko hyvä tulkitsemaan hevosten tunteita ja ajatuksia, sillä olen jo pienestä asti ollut heppatyttö. Äitini nimi oli muuten Amelie Risso. Isäni nimi taas oli Giorgio Risso.

Aurinko paistoi erittäin kirkkaana ja mahtipontisena lähellä taloamme. Ihan kuin se olisi ollut jotenkin suurempi. Tai ehkä se vain näytti siltä...

Menin vielä iltapäivällä töihin, mutta en tällä kertaa kimppakyydillä vaan ihan omalla ratsullani.

Pekka Peurakin päätti tehdä pienen kävelylenkin Monte Vistan maisemissa. Missäköhän Bambi sitten oli?

Monte Vistan toimistorakennuksen holvikatto näytti jotenkin upeammalta lumen peitossa. Itse asiassa kaikki rakennuksen näyttivät upeammilta lumen peitossa! Oli talvessa ehkä sittenkin ne hyvätkin puolensa...

Kun pääsin töistä vapaaksi, huomasin lumen sulaneen. Lisäksi Ludwig odotti minua ystävällisesti rakennuksen edessä. Olikohan kevät viimein tullut?

Gunnarkin pääsi töistä kotiin. Se oli edelleen se sama oranssi auto, jolla hän tuli kotiin. Minullakin oli joskus samanvärinen kimppakyytiauto*. (Anteeksi, nuo autot eivät ole väreissään koska en kuvanottohetkellä saanut värejä mukaan, ne latasivat vielä silloin xD)*Muistatteko osan 6? Kun kaksi samanväristä autoa kohtasivat toisensa? :D

Hieman ennen kuin Gunnar ja minä saavuimme, oli meillä kotona lapsenvahti. Pitihän jonkun pitää taaperoistamme huolta, kun olimme poissa!

Onneksi se lapsenvahti osasi vaihtaa taaperoille vaipat ja leikkiäkin heidän kanssaan.

Lapset pääsivät vähän ajan päästä kotiin, pari minuuttia sen jälkeen kun Gunnar ja minä olimme kotona. Aika hassua, että minä ja Gunnar pääsimme molemmat kello 14:30, ja lapset pääsivät sattumalta vähän aiemmin tänään koulusta. Pelkkää sattumaa, eikö niin?

Sieltä pikku lapseni tulivat. He eivät kyllä pian enää pieniä ole, vaan potria poikia ja tytön tylleröitä.

"Moi äiti! Miten töissä sujui?" Stefani tervehti ja kysyi, kun tuli sisälle."Hyvin sujui, äiti on taas edistynyt työtehtävissään", vastasin hänelle.

"Meillä oli koulussa tänään biologian esitelmä muun luokan edessä. Arvaa, kuinka paljon mä jännitin omaa vuoroani?" Stefani kysyi."Ehkä pikkuisen", arvelin."Ei kun tosi paljon!" Stefani sanoi."Ai, se ei ole mukavaa. Muistan, kun joskus teidän ikäisenä jouduin laulamaan koko luokan edessä. Arvaa kuinka paljon sitä oikein jännitin! Oikea julkinen häpäisy oli!" sanoin ensin totisena mutta sitten nauroin."Onneksi ei enää sentään sellaista ole meidän kouluissa", Stefani sanoi naurahtaen."Älä muuta viserrä", totesin.

Kaksi suloista Monica Risson erilaista nuorta. <3

Täällä Gunnar oli tällä hetkellä töissä: Colosseumissa! Se oli todella vanha urheilustadion, jo antiikin Rooman ajoilta.

Illan tullen jouduin jälleen ruokkimaan lapseni ja lukemaan heille iltasadut. Tällä kertaa jokainen tytöistäni nukahti ilman nukkejen apua, onneksi!

Myös Amelia nukkui hyvin sinä yönä. Luulen ainakin niin.

Stefani sattui silti olemaan välillä sellainen viisastelija, että jouduin lukemaan hänelle, isolle tytölle, iltasadun! Kyllä hän varmaan teininä viimeistään pärjäisi ilman iltasatuja ja tuutulauluja...

Talokuva aamuyöstä. Talomme on vielä melko pieni, mutta kyllä se siitä vielä suurenisi.

Samaan aikaan talomme lähellä oli valkoinen yksisarvinen. Se näytti niin kauniilta, harmi kun kukaan ei siihen aikaan vielä näkisi sitä. Mutta kyllä joku sen vielä joskus ehkä näkisi päiväsaikaan...

Hieman ennen kello kuutta herätti Maria Risson itku minut ja mieheni. Maria taisi nähdä painajaista, voi raukkaa!

"Ei se mitään, Maria. Näit vain pahaa unta. Kohta näet unia yksisarvisista ja sateenkaarista!" Gunnar lohdutti.

Gunnar päätti mennä nukkumaan sohvalle, koska hän halusi Marian tuntevan olonsa turvalliseksi kun isä olisi vieressä. Lisäksi Augusto tuli huomaamattani nukkumaan viereeni, ehkä hänkin näki painajaista.

Tässä uusin projektimme: huvimaja! Sen rakentaminen on vielä kesken, mutta se valmistuisi pian.

Todella kaunis kuva kodistamme ja Monte Vistan maisemasta. Kauempana näet saaria ja majakan.

Tässä on toinen valmis projektimme: suihkulähde. Eikö se olekin kaunis?

Gunnar pelaamassa koripalloa koriskenttämme luona.

Välillä satoi kaatamalla, sillä oli kevät. Mutta kunnon kevätsade tekee hyvää kasveille ja maaperälle.

Eräänä päivänä Amelia tunsi itsensä ruman näköiseksi. Hän tuijotti itseään peilistä pitkään. 

"Pitäisiköhän minun aloittaa meikkaaminen pian?" hän mietti.

Kaikki tämä sai muka vahvistuksen, kun Augusto haukkui siskoaan.

"Sä olet ihan sikaruma ja tyhmä sisko! Et ikinä ota mua mukaan sun ja Stefanin leikkeihin!" Augusto liioitteli.

Sillä hetkellä Amelian mitta tuli täyteen. Tämä tapahtui varsin erikoisesti: ensin Amelia katseli itseään peilistä ja ajatteli olevansa ruma, ja sitten Augusto-veli vielä haukkuu tämän lisäksi! 

"Itse olet! Kiitos vaan, tuon minä muistan ikuisesti!" sanoi Amelia itkua pidätellen.

Lopulta Amelia ei pystynyt pidättelemään tunteitaan. Hän alkoi itkemään ja juoksi vessaan.

Amelia meni peilin ääreen. Hän selvästi haki vahvistusta tahallaan sille, mitä hänen veljensä sanoi hänestä.

"Ehkä minä... ehkä minä olenkin ruma ja ilkeä sisko", Amelia ajatteli nyyhkyttäen.

"Olikohan tuo sattumaa vai liittyivätkö nuo asiat toisiinsa?"

Augusto tunsi häpeää teostaan. Ja ihan syystäkin, ei ketään saa haukkua tai loukata. Hän tajusi, että oli tehnyt todella törkeästi viattomalle siskolleen.

Amelia meni hetkeksi television ääreen rauhoittumaan. Sieltä tuli jokin romanttinen elokuva.

"Pah, miksi aina noiden naisten pitää näyttää niin kauniilta ja minä en edes vedä vertoja noille?" hän mutisi.

Esimerkiksi tämä nainen. Ties kuinka paljon häntä oli meikattu rooliaan varten.

Maria kasvoi lapseksi. Onneksi olkoon, rakas tyttöni! <3

Amelia kertoi minulle, kuinka Augusto oli haukkunut häntä rumaksi ja tyhmäksi siskoksi.

"Hän oli tosi törkeä minulle! Äiti, voisitko puolestani kertoa hänelle, miltä minusta tuntuu?" hän kysyi minulta.

"Voinhan minä", vastasin. "Vaikka teidän pitäisi oikeasti sopia riitanne, eikä minun".

"Augusto Risso! Olet ollut todella ilkeä tänään siskollesi Amelialle. Kuinka kehtaat haukkua häntä rumaksi ja tyhmäksi?" toruin häntä.

"Anteeksi äiti", Augusto yritti anella.

"Älä minulta pyydä, vaan siskoltasi", sanoin tiukasti.

"Okei, kohta", Augusto sanoi epämääräisesti. Hän yritti selvästi vältellä joutumasta uudelleen kasvokkain siskonsa kanssa.

"Ei, vaan nyt tai menet nukkumaan heti!" sanoin vihaisena hänelle.

"No hyvää yötä sinullekin sitten!" Augusto sanoi minulle ja lähti yläkertaan.

Augusto asteli kiukkuisena kohti petiään. Hän oli kuin Pikku Myy; tulinen ja ärtyisä.

Lopulta hän alkoi itkeä ja mietti todella tekoaan. Oli ihan oikein hänelle mielestäni, mitäs kiusasi siskoaan tuolla tavalla.

Augusto itki itsensä uneen. Ehkä hän aamulla pyytäisi anteeksi siskoltaan, ja kaikki olisi hyvin.

Kerroin Gunnarille tapauksesta. Maria oli vielä valveilla, emmekä me huomanneet häntä jostain syystä.

"On se nyt kumma, kun meidän perheessä näitä riitoja näin tiheästi sattuu tulemaan", Gunnar totesi.

Ameliakin oli vielä hereillä, ja päätin jutella hänen kanssaan.

"Kuules Amelia. Tuo mitä veljesi sanoi... on ihan täyttä potaskaa. Sinä olet todella kaunis tyttö, ei sinun ulkonäössäsi ole mitään vikaa", aloitin keskustelun.

"Mutta kun näin aiemmin päivällä sellaisen elokuvan, jossa oli todella kaunis nainen. Miksi juuri minä joudun tällaisen vihan kohteeksi? Ja vielä veljeni tekee noin!" Amelia selitti.

"Amelia, on olemassa myös sisäistä kauneutta", valotin asiaani. "Esimerkiksi se nainen mistä mainitsit äsken nähneesi televisiossa. Hän saattaa vaikuttaa todella kauniilta ulkoa päin, mutta onko hän sitä myös sisältä? Ei välttämättä. Pitää osata arvostaa ihmisiä myös luonteen eikä pelkän ulkonäön perusteella."

"Tuliko sinulle nyt asiat selkeämmiksi?" varmistin, että hän ymmärsi sanomani.

"Tuli", Amelia vastasi lyhyesti.

Amelia nukkui sinä yönä sohvalla, sillä annoin hänelle luvan tehdä niin. Aikaisin aamulla herätin Auguston.

"Eiköhän sinun ole jo aika pyytää siskoltasi anteeksi", sanoin hänelle.

"Hyvä on, äiti".

"Tahtoisin pyytää sinulta mitä nöyrimmin anteeksi, sisko", Augusto sanoi kohteliaasti. "Olin todella törkeä, kun haukuin sinua. Minulla taisi olla vain väsynyt olo sillä hetkellä. Olet todella tärkeä minulle oikeasti, saisinko anteeksi?"

"Saat anteeksi yhdellä ehdolla: et hauku enää minua tai ketään muutakaan ihmistä", Amelia vastasi.

"Minä lupaan, etten tee enää niin", Augusto sanoi.

Sitten he halasivat sovinnon merkiksi.

Ja niin sisko ja veli leikkivät aikaisin aamulla hippaa, täysin sovinnossa. Voi, kunpa he tietäisivät, mikä asia pian rikkoisi Rissojen rauhan ja onnellisuuden...

Kiitoksia lukemisesta! Seuraavassa osassa tapahtuu jotain Rissojen tarinan kannalta todella merkittävää. Kommentteja kehiin, kiitos! :D