Osa 3: Monican opiskelijaelämää

              Hei taas! Vihdoinkin on ilmestynyt uusi osa LC Rissoon, kesti nimittäin tehdä tätä hieman! Osassa nähdään, kuten yleensä, päähenkilö Monica Risso. Mutta nyt ei seikkaillakaan ihan kotipuolella, vaan... kampuksella! Lukuiloa kaikille, toivottavasti pidätte tästä osasta! 

Poikani, Augusto Risso, herätti minut pikatorkuilta. Hän itki äänekkäästi.

Tiesin, mikä auttaisi siihen: maito. Syötin häntä tuttipullolla.

Amelia itki myös. Se oli perinyt tumman ihon, jollainen oli hänen isällään Gunnarilla.

Gunnar nosti itkevän Amelian syliinsä.

                  Hän halasi Ameliaa. Minulla oli Stefani sylissäni, toinen näistä kahdesta tytöistä.
                  "Gunnar, minulla on ollut jo pitkän aikaa eräs asia mielessäni", minä sanoin.
             "No mikä se sellainen asia on?" Gunnar kysyi.
            "Menen yliopistoon, ja tänään", sanoin.
           "Tänään? Kuka sitten hoitaa vauvoja? En minä osaa yksin niitä hoitaa. Sä olet nainen ja äiti, sä oot siis paras lastenhoitaja", Gunnar hermostui.
  Minä nauroin. "Voi Gunnar, kyllä sinä tulet lasten kanssa toimeen erinomaisesti. Etkö silloin seurusteluaikoinakin sanonut, että pidät lapsista?"
  "No... joo", Gunnar sanoi nolostuen. "Okei. Voin hoitaa lapsia. Mutta vain tämän kerran."
 "Hyvä, olet luotettava mies ja isä, Gunnar", minä sanoin ja annoin suukon hänen poskelleen.
      

                       Lähdin matkalaukkuni kanssa (jossa ei kyllä ollut paljon tavaraa) ulos kodistani. 

                                            Jätin mieheni lapsineen päivineen kotiin, ja olin silloin todella jännittynyt. Mitä tästä vielä seuraa? Pärjäänkö yliopistossa ihan yksin? No, sen näkee sitten...

          Lopulta yliopiston muuttoauto lähti, ja minä olin tietenkin kyydissä. Tästä se alkaa, minä ajattelin.

                                Minä ja muut yliopiston opiskelijat saavuimme asuntolaan, jossa tulisimme viettämään aikaamme ja opiskelemaan tänä lukuvuotena.

               Haastattelin yhtä tyttöä, joka oli myös opiskelija. Opiskelin viestintää pääaineenani.

                                                   "Mikä sinun nimesi on?" kysyin tytöltä.
                                           "Elisabeth Rehn", tyttö vastasi.
                                         "Nyt kyllä huijaat!" minä sanoin.
                                      "No joo, myönnän. Minun nimeni on oikeasti Isabella Mukavainen, ja tulin tänne opiskelemaan niin kuin sinäkin", Isabellaksi itsensä vahvistanut tyttö selitti.

                           "No mitäs sinä tulit tänne opiskelemaan?" kysyin.
               "Tiedettä ja lääketiedettä. Minä haluaisin tulla sairaanhoitajaksi", Isabella vastasi.
         "Mutta et lääkäriksi?"
           "En. Lääkärinä olo olisi liian rankkaa minulle".
           "Selvä. Mutta kiitos sinulle, Isabella Rehn... siis, Mukavainen", minä sanoin ja kiusoittelin. 
          "Kiitos samoin, ilo on minun puolellani", Isabella sanoi.

                       Sen jälkeen, kun olin haastatellut sitä tyttöä, menin katsomaan yliopiston ilmoitustaulua. Siinä luki paljon eri tiedotuksia, esimerkiksi että "Ylioppilaille tarjoillaan ilmaiset kakkukahvit Tiedeakatemian auditoriossa!" ja "Haluatko liiketoiminnan insinööriksi? Tahtoisitko helpon tavan ansaita rahaa? Ota tilaisuus vastaan ja hanki liiketalouden tutkinto jo nyt!"

Menin vihreällä pyörälläni kohti yliopiston keskushallia (tai mikä sen nimi olikaan).

Halli oli valtava, siellä oli paljon kerroksia ja huoneita. 

                           Saavuin hallin aulaan, ja huomasin pöydällä olevat ilmaisesineet.

                    Otin käteeni frisbeen, potkupallon ja SimCityn yliopiston infoa sisältävän lehtisen.

Kävelin ympäri rakennusta, ja löysin sieltä muitakin ihmisiä.  

"Hei", sanoin rohkeasti miehelle.

"Moro", mies vastasi. "Kuka sä oot?"

"Olen Monica Risso", minä sanoin.

"Ai oletko sä italialainen?" mies kysyi yhtäkkiä ja hymyili. 

"Olen, mutta..." minut keskeytettiin.

"Tiedätkö sä, mitä Monte Vistassa syödään?" vieressäni oleva tyttö kysyi, ja tajusin että kyseessä oli varmaan vitsin alku.

"Pizzaa?" arvasin.

"Ei kun italianpataa! Kaikki italialaiset joutuu samaan pataan! Hah hah", tyttö sanoi ja rupesi nauramaan. Myös mies alkoi nauramaan hampaat näkyen.

"Se oli vaan vitsi, hei! Ei kannata ottaa kaikkea tosissaan", mies sanoi minulle.

"Niin, tajusin kyllä", sanoin yrittäen olla ymmärtäväinen.

Oikeasti minua ei paljoa naurattanut, koska se oli minusta todella loukkaavaa ja rasistista heiltä.

Menimme katsomaan erään naisen esitelmää yläkertaan. Olin edelleen hämmentynyt äskeisestä kunnianloukkauksesta. Miten minä oikein hoidan homman loppuun, ajattelin mielessäni.

Sitten sain hyvän idean, tai se oli ainakin mielestäni hyvä...

Menin puhujakorokkeelle ja aloin puhumaan.

"Ketään ei saa syrjiä täällä yliopistossa, eikä missään muuallakaan. Itse olen italialainen nainen ja minua on kiusattu siitä paljonkin. Ollaan toisillemme kilttejä nyt ja aina", minä julistin virallisena.

Ympäriltäni kuului puheensorinaa, myönteisiä äännähdyksiä ja naurunkin tirskahduksia.

"Hän on oikeassa", nainen takanani totesi. 

Näytin samalle tytölle (joka oli nauranut minulle aiemmin) erästä lehteä, ja hän vaikutti ystävälliseltä.

"Anteeksi muuten se minun ja toisen kundin vitsi. Se oli todella huono, ja toivon että annat anteeksi", tyttö sanoi minulle.

"Ei se mitään, saat anteeksi. Mutta vain tämän kerran, sillä jos te vielä haukutte minua tai muuten kiusaatte, niin silloin teen teistä ilmoituksen", sanoin tiukasti mutta varmasti.

                                               Juoksin sen jälkeen pois hallista ja menin ulos.

Päätin järjestää protestin, aiheena olivat keräiltävät luonnonesineet. Keräilijänä pidin erittäin paljon tästä aiheesta.

Paikalle alkoi saapua väkeä. He osoittivat mieltään, kun minä paasasin samalla aiheestani.

Protesti sujui hyvin, ja minä onnistuin saamaan mainetta kapinallisena.

Käytin älypuhelintani opiskeluun. Puhelimen näyttö oli pieni, mutta tarkka.

Jouduin menemään jälleen pois asuntolasta. Minulla oli vihreä reppu selässäni, jossa oli paljon tavaraa ja kirjoja.

Menin iltaluennolle isoon rakennukseen. Satoi jonkin verran vettäkin.

Lähes kaikilla opiskelijoilla oli värikkäät sateenvarjot, kun poistuimme luennolta.

                                             Pyöräillessäni vettä oikein ruiskui takanani. Tiet olivat kastuneet.

Menin pikaruokaravintolaan syömään hieman ranskalaisia ja hampurilaista. Toisin sanoen roskaruokaa.

Kampusnaapuruston yläpuolelle oli noussut valtava sateenkaari. Se oli upea.

Asuntolaan tullessani menin vielä tekemään essettä tietokoneelle.

Luin ahkerasti kirjaa, ja toinenkin tyttö istui melkein nokka kiinni puhelimessa vastapäätä minua.

"Siis, tiedätkö sä että kuinka siistiä täällä voi olla?" vaaleahiuksinen tyttö kysyi "puhelintytöltä".

"No tiedän, jos säkin tiedät. Esimerkiksi jos sä opiskelet sopivasti, pystyt rytmittämään syömisaikasi ja luet kunnolla loppukokeisiin, niin voi jäädä aikaa muuhunkin", tyttö alkoi selittämään blondille.

                                Seuraavana aamuna kaikki viestinnän opiskelijat (minä mukaan lukien) kokoontuivat kampuksen keskusaukiolle, radioasemat mukanaan.

 Minäkin sähläsin oman laitteeni kanssa siinä samassa massassa ja toivoin, että pääsisin läpi edes tästä lukuvuodesta. (Kiva kun saisin edes yhden lukuvuoden käytyä!)

      Asuntolassa juttelin sen "puhelintytön" kanssa. Mutta oli hänellä nimikin: Elsa Vihermäki.
     "Sä oot se Monica Risso, etkö ookin?" Elsa kysyi minulta.
     "Joo, kyllä mä oon", sanoin lyhyesti. 
   "Mä kuulin, että sua oltiin kiusattu sun alkuperän takia, tarkoitan siis sun kotimaatasi", Elsa sanoi rauhallisesti.

"Niin, se oli kyllä minun mielestäni tosi paha loukkaus, mutta toivon että sinä et ole sellainen", sanoin Elsalle.

"Ei, en ole. Mäkään en tykkää siitä, että joitain opiskelijoita syrjitään täällä yliopistossa. Se pahoittaa aina mielen", hän kertoi mielipiteensä.

"No hyvä, kiitos sulle kun ymmärsit", sanoin.

"Ei mitään".

                           Katsoimme toisiamme hetken. Tulisikohan meistä ikinä hyvät ystävät? Elsa vaikutti mukavalta ja ymmärtäväiseltä. 

Söin iltapalaksi mikroaterian. Se oli liha-kasvissekoitus, Sirkka-tuotemerkillä. (Sirkka on suuri elintarvikeyhtiö, jonka ruokia yms. myydään Sim-marketeissa ympäri Simlandiaa.)

Katsoin, kun ruoka lämmittyi mikroaaltouunissa. 

Lopulta ruoka valmistui ja menin syömään sitä. "Ihan hyvää tämä Sirkka-valmisateria", minä tuumasin.

Ja menin taas opiskelemaan tietokoneen ääreen. Taisin olla todella ahkera, kun opiskelin yölläkin.

Seuraavana aamuna kävelin luennolle, joka pidettiin jälleen suuressa hallissa.

Opettajana toimi sama nainen, jonka näin yliopiston tutustumispäivänä.

Istuin ensimmäisessä penkissä, ja vieressäni istui myös toinen mies.

"Hyvää huomenta vain kaikille! Tänään on luvassa aikamoinen aihe: laamat."

      "Laamoja on usean värisiä: mustia, valkoisia, ruskeita, punertavia. Ne ovat oikein vekkuleita otuksia, ja ne ovat meidänkin yliopistomme maskotteja. Itse asiassa, Simlandian kansalliseläinhän on laama!" professori opetti.

                                         Kirjoitin muistiinpanoja, sitä mitä nainen sanoi. Mieleni olisi tehnyt sillä hetkellä vain kuunnella tai piirtää, mutta en viitsinyt tehdä niin.

Nukahdin hetkeksi. Kaksi muutakin tyttöä nukkui tunnilla. Kuulin vain, kun professori puhui, mutta en ymmärtänyt mitään siitä mitä hän sanoi. En keskittynyt yhtään mihinkään.

                         

Vieressäni oleva poika viittasi innoissaan, kun kuuli yhden kysymyksen. Myös toinen tyttö takanani viittasi.

"Mikä on laamojen pahin vihollinen?" professori kysyi.

"Nautakasvi eli virallisesti laganaphyllis simnovorii", mies vastasi. (Toi mies näyttää mun mielestä ihan selvästi Waverly Placen Velhojen Masonilta, joka on kanssa ihmissusi. :D)

"Hyvä. Tämä oppitunti olikin sitten tässä. Kiitoksia kaikille", nainen sanoi.

Heräsin sattumalta juuri, kun oppitunti päättyi. Olisi pitänyt pysyä hereillä!

Luokassa oli pieni hulina, kun tuoleja siirreltiin. Se mies, joka istui vieressäni, oli varmasti ihmissusi. Hän juoksi suden lailla.

Juoksin takaisin asuntolaan. Oppitunti oli ollut todella pitkä ja rasittava, vaikka se professori oli kyllä ihan mukava.

                                        Söin iltapalaa toista tyttöä vastapäätä... jälleen. :D

                                   

                         Pelasin autopeliä tietokoneella, ja tietysti olin myös opiskellut sitä ennen!

Näin keittiön pöydällä palaneen ruuan. Hyi! xD

No, minulla oli kuitenkin ihan kunnon ruokaa, eikä karsinogeenistä tuhkaa... 

Menin nukkumaan pitkän päivän päätteeksi. Olin ansainnut kunnon yöunet.

Aamulla heräsin, ja nousin sängystä ylös.

Tarkistin SimPhone-puhelimeni kalenterin. Huomasin, että tänään olisi loppukokeet. 

Kertasin vielä tärkeimmät viestinnän oppikirjan kappaleet.

     Sitten menin suorittamaan loppukokeet isoon halliin. Tsemppiä, Monica. Hyvin se menee, minä ajattelin.

Kokeiden jälkeen tulin asuntolaan pyörällä, uupuneena. Yritin tehdä kokeessa parhaani.

Söin lettuja, koska kokeet olivat kestäneet kolme tuntia ja minulle tuli sen jälkeen tosi kova nälkä.

Ilta-aurinko paistoi yliopistonaapuruston kukkuloilla. Se oli todella kaunis näky.

Sain myöhemmin illalla kokeiden tulokset käsiini. Jännitin hirveästi, kun pitelin kokeita käsissäni.

Mutta ihan turhaan: kokeet menivät hyvin! Minä olin selviytynyt tästäkin tilanteesta, jee!

Pelasin SimStation 3-pelikonsolilla. Senkin olin ansainnut.

                               Tuli lähdön aika. Minä suuntasin matkalaukku kädessäni ja hymy huulessa kohti kotia.

                          "Hei sitten, Monica!" joku huusi minulle iloisesti. 
                            Oli minulla oikein mukavaa siitä ikävästä tilanteesta huolimatta.

                                            Oranssi pakettiauto tuli hakemaan minut. 

Kotonakin oli myöhäinen yö, kun olin tulossa. Satoi kaatamalla.

Vihdoin pääsin sisälle kotiini. Missä Gunnar oli?

Ai, tuossahan se oli. 

Kävin vielä suukottamassa vauvoja hyvän yön toivotukseksi.

"Miten sujui, rakas? Oliko hauskaa?" Gunnar sanoi romanttisesti.

"Hyvin. Oli, todella hauskaa", minä vastasin. "Kerron lisää myöhemmin".

                Suutelimme toisiamme intohimoisesti ja pitkään. Ajattelin tulevaisuuttamme, ja toistakin asiaa: onko perheemme vielä täysin valmis?



                Kiitoksia lukemisesta! Seuraavassa osassa jatketaan tavalliseen tapaan kotipuolella, kerrotaan perhe-elämästä. Mutta yhteen kysymykseen ei ainakaan vielä saada vastausta (tässä osassa): Saavatko Monica ja Gunnar lisää lapsia? Se selviää varmaan seuraavassa osassa. :)