Osa 12: Nuoruus ja muita ongelmia

Terveisiä Rissoilta! Tämä osa tuli mielestäni ajoissa, sillä viime osahan ilmestyi 11. helmikuuta, ja nyt tämä osa ilmestyi 10. maaliskuuta. Rissoilla olen pelannut TODELLA paljon, ja monia kivoja asioita on tapahtunut...vaan en paljasta mitään vielä! :D

Seuraavaksi kirjoitan joko LC Joutsenlammen tai LC Ilmarisen seuraavaa osaa, mutta toivon että molemmat saisivat uuden osan vielä tämän kuun puolella. 

Lukuiloa kaikille, terveisin Sims3Pelaaja! :)

Ensilumi satoi sinä yönä, kun kaikki Risson talouden jäsenet nukkuivat sikeästi. Syksy alkoi olla ohi, ja pian alkaisi talven riemut.

MONICA KERTOO:

Koska meille oli tullut ahdasta, oli yksi yläkerran sängyistä siirretty alakertaan minun makuuhuoneeseeni, oman sänkyni viereen. Siinä nukkui tällä kertaa Teresa.

Aamulla Elena leikki nukellaan keittiössä. Kukaan ei tuntunut huomaavaan Benjaminia, joka tahtoi leikkiseuraa. Tosin olimme kyllä leikkineet myös hänen kanssaan, eilen.

"Kappas, ensilumi", Augusto sanoi ja katsoi ikkunasta ulos. "Pian pääsee luistelemaan... ai niin, mutta minähän en tykkää luistelusta."

                                 STEFANI KERTOO:

Juttelin veljeni kanssa.
"Mulle tuli matikan kokeesta 7", kerroin Augustolle.
"Ai jaa", Augusto hymähti. "Mun mielestä matikka on syvältä."
"Kuule, matikkaa tarvitsee ihan jokainen ihminen, ainakin aikuisena. Että tiedoks vaan, veliseni!" puolustin matematiikkaa tärkeänä oppiaineena.

Veli tuijotti minua hetken aikaa, ja koin sen ahdistavaksi.
"Mitä sä kyyläät mua? Mene pois jo siitä!" sanoin hänelle.

Veli raivostui.
"Mä saan ***** olla tässä ihan jos mä haluan, senkin hemmoteltu ämmä!"

Loukkaannuin todella pahasti. Miten veljeni kehtasi puhua minulle noin rumasti?
"Minä kerron tästä äidille pian, ja saat vielä katua sitä!" uhkasin Augustoa.

"Ai jaa? Ihan sama. Mä muutenkin muutan pois tästä talosta pian, kun mä oon aikuinen. Ja ei se mua haittaa, vaikka sä oletkin mua vanhempi", veli yritti puolustella.
"Hah hah! Turhia tekosyitä, sä joudut kestämään mua vielä ainakin pari vuotta!" sanoin vastaan.

Ai että kun ärsyttää pikkuveljeni käytös. Hän haukkuu minua hemmotelluksi ämmäksi, ja sitten vielä puhuu muita asiattomuuksia! Kunpa meidän välimme pian parantuisivat...

Menin huoneeseeni rauhoittumaan hetkeksi. Otin puhelimen käteeni ja soitin Leville. Pyysin häntä tulemaan käymään, vaikka en huomannut huoneeseeni tullutta Mariaa.

Puhelun lopetettuani huomasin Marian tietokoneellani. Hän pelasi autopeliä, enkä edes antanut hänelle sellaiseen lupaa.

"Sä senkin idiootti! Et saa mennä mun koneelle ilman lupaa! Mene hemmettiin mun huoneestani, nyt heti!" huusin Marialle päin näköä.
"Mutta mä halusin vaan pelata sitä Need For Speed-autopeliä, koska äiti oli toisella koneella..." Maria yritti selitellä.
"No voi saakeli sun kanssas! Mene pois nyt, kakara!" olin entistä raivostuneempi.

Maria pahoitti mielensä, mikä oli aivan ymmärrettävää. Taisin olla liian ankara.
Hetken päästä tajusin tehneeni väärin, ja pyysin Marialta anteeksi.
"Mutta sun pitää kysyä vaan ensin lupaa tulla mun koneelle, vai mitä?" varmistin häneltä.
"Joo", Maria vastasi ja halasimme.

Minulle jäi silti ikävä olo tähänastisesta päivästä. Tiedän, ettei se ollut kokonaan muiden vika, eli Auguston ja Marian. Vika oli vain siinä, että olen nyt teini-ikäinen, ja ajattelen luultavasti kuten muutkin ikäiseni tytöt. Kunpa olisin jo aikuinen, saisin vihdoin tehdä asioita, joita en ole saanut tehdä aikaisemmin.

Ja ennen pitkää ensilumi suli, sillä alkoi satamaan kaatamalla. Syksy taisi sittenkin vielä voittaa talven. Mutta varmasti tilanne muuttuisi pian...

Amelia soitti niin sanotulle "poikaystävälleen" Orlando Romanolle. Hän tapasi pojan tanssiaisissa, samassa koulujuhlassa kuin missä minä tapasin Levin ja Augusto Cornelian.

Levi tuli niin kuin olimme sopineetkin. Hänellä oli yllään pelkät shortsit ja takki, mutta hän vaikutti silti tyytyväiseltä.

Ja silloin se tapahtui: ensisuudelma. Se tuntui aivan uudelta ja ihanalta, vaikka en ollut tuntenut Leviä vielä kovin pitkään.

Tuijotimme toisiamme pitkään. Olimme tällä kertaa rakastuneita toisiimme. Rakkaus on todellakin sokeaa.

Auguston tyttöystävä, Cornelia, tuli myös käymään luonamme. Hän tuli tietenkin katsomaan vain Augustoa, vaikka Elena tuli siitä huolimatta katsomaan tuntematonta tyttöä.

Suutelimme toisiamme uudestaan. Tuntui siltä, että tässä on minun tuleva aviopuolisoni. Tai ainakin sillä hetkellä ajattelin niin...

                      AUGUSTO KERTOO:

Annoin Cornelialle yllätyksen: ruusukimpun. Hän ilahtui suuresti.
"Nämä ovat ihania! Hyvän tuoksuisia! Kiitos paljon!" Cornelia sanoi iloisena.

Ja niin mekin suutelimme ensimmäistä kertaa, kenties molemmat. En tiedä Cornelian menneisyydestä, tai että onko hänellä ollut ennen poikaystäviä, mutta ei sillä ole väliä.

"Voitaisiinko me seurustella, koska olet todella mukava tyttö?" kysyin Cornelialta.
"Oi, mielellään, kiitos kehuistasi! Ja sä olet todella mukava kundi!" Cornelia vastasi.

"Kiitos paljon, Cornelia! Olet ihana!" sanoin ensimmäiselle tyttöystävälleni ja suutelimme vielä kerran, kunnes alkoi sataa lunta uudellleen.


                     KAIKKITIETÄVÄ KERTOJA KERTOO:

Rissot söivät illalliseksi vohveleita. Se maistui kaikille erinomaisesti, eikä ketään jäänyt nälkäiseksi.

Iltaan mennessä Monte Vista oli lumen peitossa. Talvi oli siis tullut, eikä se loppuisi vielä pitkään aikaan.

Monica kirjoitti jälleen kerran sitä samaa romaania, joka kertoi Elina Ilmarisesta, hänen koirastaan ja heidän elämästään. Hän oli saanut kirjoitettua kirjaa noin 50 sivua.

Augusto teki kotitehtäviä. Koska Cornelia oli lähtenyt jo, ja hän oli edelleen rakastumisen aiheuttamassa huumaustilassa, oli hänen vaikea tehdä läksyjä. Mutta hän yritti ainakin.

Yllättäen, sinä iltana, Gunnar Risson haamu ilmestyi pihalle. Hän oli edelleen saman näköinen kuin ennenkin, mutta ainoa ero oli läpinäkyvyys ja koko kehon väri. Koska hän oli kuollut palamisen seurauksena, oli hänen haamuvärinsä liekinvärinen oranssi.

Haamu tuli kummittelemaan Rissojen taloon. Se lähestyi Monicaa takaa päin.

"Mitä ihmettä...?" Monica katsoi ja järkyttyi näkemästään. Hän ei ikinä ollut nähnyt haamua.

Ja niin Monica pyörtyi. Hän meni kirjaimellisesti shokkiin näkemästään.

Amelia huomasi äitinsä pyörtyneenä lattialla.

"Äiti? ÄITI!" hän sanoi järkyttyneenä. "Voi hyvänen aika, mitä täällä on tapahtunut? Soitan ambulanssin".

Näihin jännittäviin tunnelmiin jäämme Rissojen kanssa. :D

Seuraavassa osassa selviää, miten Monicalle käy. Rissot kiittävät, jos luitte tämän osan ja jos kommentoisitte. :) 

Osa 11: Syysjuhlat

Terveisiä taas Rissoilta!

Tämän osan tekemisessä kesti todella pitkään, koska minulla ei ollut aikaa paljoa kirjoitella näitä blogeja. Toivon, että se ei haittaa teitä. Rissot jatkuvat kyllä varmasti, älkää huoliko siitä.

Mutta Rissot kiittävät lukemisesta, lukuiloa kaikille!

Muutin hiustyyliäni jälleen kerran. Nyt minulla on tällainen lyhyehkö, boheemi tukka.

Kirjoittelin uutta romaania, joka kertoo Elina-nimisestä naisesta, jonka vanhemmat on murhattu. Elina on kirjan päähenkilö ja hänellä on koira nimeltä Jakke. Elina ei muista mitään menneisyydestään, mutta tarinan edetessä hänelle alkaa selviämään, kuka hän todella on.

Amelia laittautui oikein nätiksi peilin edessä; hän lisäsi minun hänelle lahjaksi antaman hiuspannan pitkien hiuksiensa yläpuolelle. Minusta hän oli varsin kaunis tyttö, vaikka hän hieman laittoi meikkiä kasvoillensa. Mutta ei se mielestäni ole paha juttu, eri asia se olisi jos pikkutyttö meikkaisi runsaasti.

Tällainen mekko Amelialla nykyään on. Se on ihanan sievä, eikä mikään liian lyhyt tai vihjaileva.
(Anteeksi tuo Pose Player, unohdin piilottaa sen kuvasta :D)

Koska Amelia oli taiteellinen, hän tykkäsi maalaamisesta ja piirtämisestä. Tällä kertaa hän maalasi jotain vihreän väristä tyhjälle, kovalle kankaalle.

Augusto osoittautui varsinaiseksi unikeoksi varhaisina teinivuosinaan. En tajunnut, mikä sai pojan nukkumaan päivät pitkät saati sitä, miten hänet saisi hereille. Onneksi hän kuitenkin heräsi suhteellisen nopeasti.

Koska oli upea syksy, päätin järjestää naamiaisjuhlat. Kutsuin useita ystäviäni tai lasteni kavereita mukaan juhlimaan.

Pukeuduin tällaiseksi show-naiseksi. Itse asiassa näytin enemmän taikurilta. No, olkoon. Päätelkää itse, kummalta enemmän näytän.

Stefani ja Augusto olivat pukeutuneet hassuihin naamiaisasuihin- ja maskeihin.

Pian vieraita alkoi tulla tupsahtaa. Kaikki vieraamme olivat tietysti montevistalaisia.

Minä aloin laittaa vieraille hieman sapuskaa. Toivoin, että näistä bileistä tulisi mahtavat.

Kaikilla oli vähintään jonkin verran hullunkurisia asuja yllään, eikä tämä nainen ollut mikään poikkeus.

Amelia maskeerasi itsensä kissaeläimen näköiseksi. Hän oli myös avulias tyttö, koska hän laittoi noutopöydän kuntoon.

Sain valmiiksi herkullisen juustopadan, mutta olihan meillä muitakin ruokavaihtoehtoja, nimittäin noutopöydässä! No, kai sitä juustopataa voi sitten juhlien jälkeenkin vielä syödä...

Juhliimme tuli pääkallonaamioon maskeerattu poika, joka oli varsin kiinnostunut Stefanista.

Levi Costa oli se poika, johon Stefani oli ihastunut koulun tanssiaisissa. He olivat todella kiinnostuneita toisistaan.
"Taas tavataan", Stefani sanoi pojalle.
"Niinpä! Mitä sulle kuuluu?" Levi kysyi.
"Hyvää kuuluu, muuten tosi hyvä kasvomaalaus sulla!" Stefani sanoi.
"Kiitos! Ja niin muuten sullakin toi sukelluspuku! Mä tein tämän kasvomaalauksen ihan itse!" Levi sanoi.

Illan tullen kaikki vieraat olivat lähteneet, mutta me menimme ulos. Siellä oli melko viileää.

Tunnistatteko tämän pikku murtovarkaan? Aivan, se on Teresa. Hän valitsi itse tämän puvun, kun kävimme eräässä vaatekaupassa (siellä myytiin myös hassutteluasuja).


Stefani kertoo:

Odotettuani jonkin aikaa, Levi Costa tuli uudelleen käymään meillä. Kutsuin hänet ihan tarkoituksella, sillä tahdoin tutustua häneen vähän tarkemmin.

Olimme tähtien loisteessa ulkona; olimme sopineet, että nämä olisivat meidän ensitreffit. Oi että, kun minua jännitti, sillä olihan se ensimmäinen kerta!

"Mistä sä oot oikein kiinnostunut? Mä olen kiinnostunut taiteesta ja musiikista", tiedustelin treffikumppaniltani.

"Ai mä vai? Ei tule nyt oikein heti mieleen, mutta ehkä jostain sci-fi-kirjallisuudesta ja goottilaisesta tyylisuunnasta", Levi kertoi nauraen kiusaantuneena.
"Mikä niissä niin noloa on? Sinullahan on mielenkiintoiset harrastukset", sanoin piristääkseni Leviä.
"Ai onko? Kiitos! Nyt on ainakin yksi kiva tyyppi mun elämässä", Levi piristyi.
"Miten niin vain yksi?" kysyin häneltä.
"No kun, mä olen ollut koulukiusattu poika, ehkä mun hiljaisen luonteeni takia, ja senkin takia, että olen aika outo. Mä en koskaan ole pitänyt isoista joukoista, varsinkaan sellaisista jätkien porukoista. Ne ei vaan ole mun juttuni", Levi kertoi.
Sillä hetkellä tunsin, että hän on todellakin täydellinen poikaystävä minulle.

Seuraavana päivänä ajattelin Leviä lähes koko ajan. Olin varmasti rakastunut häneen. Toivoin, että hän osoittaisi vielä minulle vastarakkautta. No, eipä takerruta romanssin taikavoimiin...

Kun äiti avasi tietokoneen, koneen näytölle ilmestyi isojalan naama. Äiti tietysti säikähti hirveästi.
"TERESA! MARIA! ELENA! AUGUSTO! KUKA TEISTÄ ON TEHNYT TÄMÄN?" äiti sanoi ja lausui pari kirosanaa, joita LC Risson kirjoittaja ei halua mainita.

Amelia oli jälleen uuden maalauksen kimpussa. Hänestä saattaa tulla aikuisena itsenäinen taiteilija, mutta eihän sitä tarvitse vielä tietää.

Taas kului toinen päivä. Aamulla äiti lähti töihin ja lapset kouluun. Kyllä nyt jotain muutakin kuin pelkkää vapaa-aikaa pitäisi ihmisellä olla, ainakin aikuiset ajattelevat niin.

Aamu valkeni Monte Vistassa. Talomme näyttää tältä ylhäältä päin.

Tässä on muutama kuva hevosestamme, Ludwigista. Ludwig on Alexanderin tavoin hyvin leikkisä, villi ja vapaa luonteeltaan.

Äidin työpäivä päättyi paremmin kuin hyvin: hän sai ylennyksen journalismin työuralla! Äiti oli varmaan todella ylpeä itsestään, kuten mekin hänestä. Myös isäkin, Gunnar, olisi ollut varmasti hyvin ylpeä hänestä.

Äiti tuli hymyillen kotiin. Mikä tässä päivässä voisi mennä enää pieleen?

No, kaatosade. Se taisi nyt pilata kaikkien päivän, vai pilasiko?

Juoksin koulusta kotiin.
"Äiti! Sain kympin äidinkielen kokeesta!" hehkutin innoissani.
"Oi kun hyvä numero! Mitä haluat palkinnoksi?" äiti kehui ja kysyi.

"Tietokoneaikaa".